Pirun tusina: Esa Holopainen, Amorphis

"Pirun tusina" on artikkelisarja, jossa tavalla tai toisella juuri nyt ajankohtaiset raskaan musiikin vaikuttajat kertovat (noin) 13 eniten elämäänsä ja uraansa vaikuttanutta albumia. Tämä ei ole listaus "päivän parhaista levyistä", vaan kurkistus kirjoittajansa sisimpään- kuvaus niistä albumeista, jotka muovasivat kertojistaan juuri sellaisia, jollaisia he nyt ovat. Nämä ovat kullekin kertojalleen "elämäni levyt", joiden mukana kirjoittajat aloittivat soittoharrastuksensa, suuntasivat musiikkimakunsa, ymmärsivät musiikista jotain suurta tai tajusivat haluavansa tulla muusikoksi. Nämä ovat kertojiensa elämän tärkeimmät levyt.

Viime viikolla pitkään odotetun "Skyforger" -albuminsa julkaissut Amorphis on suomalaisille rakas yhtye ja yksi kiistattomista kotimaamme raskaan rockin kansainvälisen tunnettuuden tienraivaajista. Helsinkiläisyhtyeen nimi, 'amorfinen', järjestyksetön, kuvaa osuvasti bändin deathmetallista alkanutta ja syvälläkin progressiivisessa rockissa eksperimentoinutta levytysuraa. Kitaristi Esa Holopainen on ollut yhtyeen alkupäivistä saakka ollut yksi sen pääasiallisista sävellysvastaavista ja hänen Pirun Tusinansa saattaa kertoa meille Amorphiksen pitkän ja polveilevan uran salaisuuden. Ja vaikkei kertoisikaan, "Essin" uran tärkeimmät musiikilliset vaikuttajat siitä ainakin selviävät.

 

Deep Purple: Perfect Strangers

- Kovin bändi ever Mark 2 -kokoonpanolla; Blackmore, Glover, Paice, Gillan ja Lord. "Perfect Strangers" syntyi bändin pitkän hiljaiselon jälkeen ja vaikka kuulemma miesten välit olivat erittäin tulehtuneet, se ei kyllä musiikkiin vaikuttanut. Peruskoulussa luokkafrendi toi "Knocking At Your Backdoorin" musatunnin levyraatiin ja sehän oli menoa sitten.

 

Pink Floyd: Echoes/Wish You Were Here

- Pink Floyd kolahti myös ekan kerran kun samainen luokkafrendi toi koulun levyraatiin "Another Brick In The Wall" -biisin. Sitten vain C-kasettia monkumaan mankkaan. "The Wall" oli ensimmäinen Floyd-tuotos minkä ostin, vinyylinä totta kai, ei silloin vielä ollut cd-levyjä olemassa. Floydin tuotoksista löytyy monta tärkeää helmeä mutta kovimmiksi jäävät "Echoes" ja "Wish You Were Here".

 

Led Zeppelin: 4

- Onpas vaikeaa. Olin listannut "Zepukat" alunperin tuonne viidenneksi mutta eihän Metallica voi kovempi olla... Led Zeppelinin "Nelonen" oli ensimmäinen kyseisen orkesterin levy, mikä imaisi mukanaan. Page, Plant, Jones ja Bonham omasivat sellaisen bändikemian mitä ei olekaan sitten sen koommin nähty eikä kuultu. Tähän voisi laittaa mukaan myös levyt "2" ja "3" mitkä ovat vähintään yhtä kovia.

 

Metallica: Master Of Puppets

- Muistan kuin eilisen päivän, kun kävin ostamassa "Master Of Puppetsin" Helsingin Tennispalatsin kyljessä olleesta levykaupasta. Nythän vanhasta Tennispalatsista ei ole jäljellä kuin kuoret, tuosta levykaupasta puhumattakaan. "Ride The Lightining" teki jo vaikutuksen ollessaan nopeinta musaa ever. Olen ollut ja oon vieläkin aivan tajuton Metallica-fani mutta mun diggailut jää kyllä neljään ensimmäiseen levyyn. "Ride The Lightning" ja "Master Of Puppets" ovat molemmat täysiä helmiä mutta kyllä niistä "Puppetti" vie valtikan.

 

Iron Maiden: Powerslave

- Eka kosketus kebab-heavyyn tuli tässä. Levyn artwork oli aivan omaa luokkaa ja musiikki vei mennessään. "Rime Of The Ancient Mariner" on Maidenin ehdottomasti kovimpia biisejä. "Live After Death" -livealbumi "Powerslave"-rundilta on parhaimpia live-äänitteitä ever.

 

Black Sabbath: Vol 4

- Tony Iommin kitarasoundi yhdistettynä nuoren Osbournen lauluun on jotain niin totaalisen orgaanista ja tunteita nostavaa. Itseasiassa tämän levyn kuuluisi olla ylempänä listassa mutta jotenkin se nyt löysi paikkansa tältä sijalta. Kävin katsomassa reunionin Helsingin jäähallissa ja vaikkakin ilmassa oli nostalgian tunnetta niin sydäntä siinä ei ollut mukana yhtään. Tuon keikan jälkeen Black Sabbathin levyt jäivätkin pienelle  sulattelutauolle mutta nyt "Master Of Reality", "Vol 4" ja "Sabbath Bloody Sabbath" pyörii soittimessa taas ja lujaa.

 

Dio: Last In Line

- Muistan kun näin muksuna levyn nimibiisin videon missä hemmot joutuu hissillä helvettiin. Ihan tajutonta. Dio on kevyesti kovin laulaja mitä löytyy; hemmo on about corpse ja laulaa kuin enkeli. Dion aikaiset Rainbow-levyt ovat myös silkkaa parhautta.

 

Ozzy Osbourne: Diary Of A Madman

- Innostuin Ozzysta kun kuulin "Bark At The Moon" - kasetin. Se iski lujaa, kuten myös "The Ultimate Sin" mikä julkaistiin hieman myöhemmin. Nyt jälkikäteen mietittynä Jake E. Lee oli juuri se mies miksi noista kahdesta levystä kehkeytyi minun mielestäni Ozzyn parhaimmistoa. Vaikkakin itse artisti on muistuttanut välillä Jabba The Hutia ja sekoillut urakalla, hänellä on ollut mielettömiä soittajia taustalla.  Silti Ozzyn tuotannossa on yksi levy, mikä nousee ylitse muiden ja se on "Diary Of A Madman". Randy Rhoadsin soitto saa melkein tipan silmään ja levyhän on täynnä kuolemattomia klassikkoja.

 

Slayer: South Of Heaven

- Tuli nähtyä Slayer ekan kerran Stockiksessa Clash of the Titans -rundilla (muistaakseni 1988) missä oli mukana Megadeth ym. shittiä. Tämä orkesteri on yksi parhaista livebändeistä. "South Of Heaven" kolahti aivan älyttömän lujaa ilmestyessään ja muistan kun luukutettiin frendien kanssa levyä ghettoblasterista ja dokattiin pussikaljaa Etelä-Haagassa.

 

Kingston Wall: 2

- Oikestaan koko tuotanto on vaikuttanut omaan soittamiseen todella paljon. Se lyhyt ura, minkä bändi ehti tehdä, oli sitäkin merkittävämpi suomalaisen rockmusiikin historiassa. Kovin suomalainen livebändi ikinä.

 

Scorpions:  World Wide Live

- Ensimmäisiä ostamiani vinyyleitä. Aivan järjettömän kova livelevy mikä kestää ajan patinan. Hemmot on niin vilpittömän spedeä jengiä että eihän niitä voi kun rakastaa!

 

Ozric Tentacles: Jurassic Shift

- Ozric Tentacles muutti oman käsityksen musasta ja sen mahdollisuuksista. Kingston Wallin ohella Ozricit loi 90-luvulla niin oman ja vahvan genren notta oksat pois.

 

Paradise Lost: Icon

- "Parrut" on ihan loistobändi. Nehän tuli sillä "Host"-levyllä alas ihan rytinällä ja ura on ollut hyvinkin samankaltainen kuin meillä. Nyt niillä on taas erinomainen boogie päällä ja bändi kovemmassa iskussa kuin koskaan aiemmin. Tää levy ilmestyi kun oltiin Stockiksessa äänittämässä "Tales From The Thousand Lakesia". "Gothic" oli loistolevy mutta "Icon" mullisti koko genren kertaheitolla.

© Imperiumi MMVII. Teksti: Esa Holopainen   Kuvat: Wikimedia Commons
Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 10317 Palaa »
Bookmark and Share