Kivisestä maasta vain vahva kasvaa

Kokkolalainen Isäntä Meidän julkaisi ”Vereen piirretty viiva” -debyyttipitkäsoittonsa huhtikuun puolivälissä. Tuoreesta ensilevystä huolimatta yhtyeen musikantit ovat melodisen metallin konkareita ja tuttuja mm. Altariasta, Requiemista sekä Silent Voicesista. Aiemmista yhtyeistään poiketen heviä väännetään nyt suomeksi – suoraviivaisesti, iskevästi tai jopa iskelmällisesti.

- Meillä on ollut jo pitkään fantasiana tehdä tällaista Whitesnaken ja Black Sabbathin tyylistä kasariheviä, aiemmin se ei ole onnistunut. Tyyli on aina valahtanut joko progemetalliksi tai powermetalliksi. Nyt kaikki lähti sattumalta kallistumaan tähän suuntaan – debyyttisinkku ”Heinäseivästäjä” oli oikeastaan alunperin mun sooloprojekti, mutta sitten biisi sai radiosoittoa ja herätti levy-yhtiöiden kiinnostuksen. Sattumasinkusta tuli siis tavallaan tällainen meidän ”unelmien bändi”, kertoo laulaja Jouni Nikula.

- Nyt fiilis on kuin olisi talon rakentanut: Kolmen vuoden suuri työ ja seitsemät sessiot tähän tarvittiin. Henkisesti rankkuutta lisäsi se, että kaikki oli valmista viime keväänä – mutta sitten levy-yhtiökuviot menivät täysin uusiksi!

”Vereen piirretty viiva” äänitettiin pääosin omin voimin ja omalla rahalla. Yhtye luotti omaan materiaaliinsa ja oli valmis julkaisemaan levyn jopa omin voimin, jos sopivaa levy-yhtiötä ei olisi löytynyt.

- Kun omilla rahoilla äänitti, yhteen sessioon ei ollut varaa pistää niin paljoa että olisi saanut vaikka kolme viikkoa studioaikaa. Me nauhoitettiin levyä noin kolme biisiä kerrallaan, tyyliin kaksi päivää pohjia ja kolmas päivä lauluja. Neljäntenä päivänä biisit miksattiin. Siihen rahat vielä riittivät, vaikka tätä teki pari kolmekin kertaa vuodessa.

- Kun meillä oli levy valmiina, ajateltiin että jos mikään levy-yhtiö ei kiinnostu, me julkaistaan se omakustanteena. Tehtiin kannet valmiiksi ja käytiin Ruotsissa masteroimassa levy, lähetettiin se sitten vielä viimeiselle kierrokselle suomalaisille levy-yhtiöille. Yhden pienemmän levy-yhtiön kanssa edettiin siihen vaiheeseen, että meille saatiin sopimuspaperit toimitettua. Julkaisupäiväkin oli päätetty: se oli viime vuoden toukokuussa.

- Palaveerattiin bändin poikien kanssa viimeistä kertaa ja tsekattiin papereita läpi. Jostain syystä diilin allekirjoittaminen kuitenkin viivästyi, me nysvättiin jotain eikä mukamas ehditty laittaa sopimusta paluupostiin. 

Huominen – onhan se kohdattu ennenkin

 Pieni vitkuttelu osoittautui tällä kertaa kullan arvoiseksi; tällä välin Nikula ehti varmistaa, että jo aiemmin postitetut levyt olivat varmasti päätyneet levy-yhtiöiden kykyjenetsijöiden korviin.

- Kyselyni jälkeen Suomen Mediamusiikilta tuli sähköpostia, että lähettämämme levy ei olekaan tullut perille! Lähetettiin heille uusi levy, ja sieltä vastattiin ripeästi että haluavat nähdä meidät keikalla. Mutta nyt ongelmaksi muodostui se, miten tälle pienelle levy-yhtiölle selittää, että me katotaankin tämä toinen kortti vielä vaikka sopimus on periaatteessa valmiina jo?

- Onneksi avuksi tuli Dethrone Musicin Ville Taina – mahtava mies, pitkään aikaan ensimmäisiä selväjärkisiä tyyppejä musiikkibisneksessä! –  joka kertoi realistisesti mitä meidän kannattaa tehdä ja rohkaisi meitä malttamaan vielä hetken ja tsekkaamaan miten hommat etenee Suomen Mediamusiikin kanssa.

- Meillä oli sitten ennen viime kesää näytöskeikka, sen jälkeen koko kesä oli henkisesti aika raskas, koska ”Vereen piirrettyä viivaa” oli tehnyt jo niin kauan ja taas jouduttiin odottelemaan, miettimään että katottiinko me tämä kortti turhaan, onko Suomen Mediamusiikki kiinnostunut vai ei. Sopimus sitten lopulta allekirjoitettiin loppukesästä – ehkä levypomojen kesälomat meni päätösten edelle tai he kävivät rapujuhlilla edustamassa eivätkä kerenneet perehtyä uusiin sainauksiin juurikaan, Nikula lohkaisee.

Toukokuisen näytöskeikan ansiosta yhtye solmi levytyssopimuksen Suomen Mediamusiikin kanssa kesä-heinäkuun vaihteessa. Nikulan mukaan levy-yhtiön toimitusjohtaja Ari Oinonen kommentoi tuoreimmalle artistikiinnitykselleen seuraavasti: ”Joo, kyl mä diggasin, lähdetään puskemaan tätä eteenpäin – mut ei liian heviä!”

Ei liian heviä? Niin, Suomen Mediamusiikki ei ole perinteinen metallilevy-yhtiö. Artistirosteriin kuuluvat mm. Jari Sillanpää, Saija Varjus, Lauri Tähkä & Elonkerjuu, Nylon Beat sekä Fröbelin Palikat. Pääpaino on iskelmällä, mutta joukossa on myös muita kevyemmän musiikin esittäjiä.

- Ei Oinosen kommentti vaikuttanut mitenkään, valtaosa levystähän oli jo äänitetty. Kesän jälkeen äänitettiin vielä ”Karhujen maa”, joka on jopa levyn raskain biisi. Toisaalta toinen tuon jälkeen äänitetty biisi oli ”Kyyneleeni kertovat sen”, joka on sitten oikein kunnon sokerihuurteinen kasarislovari. Biisin työnimi oli ”Limalohi”, hah hah! Liman ymmärtää vaikka myös niin että se on aika sokerinen, mut lohi tulee siitä väristä, Nikula virnistää. 

Jo antaa periksi mieli kaiulle karhumaan

”Limalohi” on rehellinen kutsunimi dramaattiselle ja iskelmälliselle kappaleelle. Myös muutamissa muissa Isäntä Meidän -lyriikoissa käsitellään ihmissuhteita, sanoituksissa toistuvat niin sydämet kuin kyyneleetkin. Tästä huolimatta Nikula ei allekirjoita väitettä yhtyeen tai lyriikoiden iskelmällisyydestä.

- No onhan nuo aiheet myös tukkahevistä tuttuja! Jos rupeaa kääntämään jotain Whitesnakea suomeksi, sehän on niin lällyä iskelmää että Jari Sillanpäätäkin hävettäisi, kuittaa Nikula.

- Tietenkin levyllä on pari tukkahevimeiningillä tehtyä rakkausbiisiä, mutta sanoituksissa on myös yhteiskunnallista pohdiskelua, tapauksia oikeasta elämästä, vaikeuksia mitä bändi on kohdannut urallaan.

- Koska kyse on oikeasta elämästä, mukana on tietysti myös pari ihmissuhdesanoitusta. Esimerkiksi ”Sydän ei valehtele” kertoo siitä, että kerran piti valita musiikin ja naisen välillä: ”Naiseni – et ole äitini, mun anna mennä kanssa poikien!” Mä sitten valitsin musiikin. Aika paljon tällaista omakohtasta tavaraa.

- Kakkoskappale ”Karhujen maa” taas kertoo siitä, kun manageri vei bändin syvälle suohon. Se oli ihan uskomaton periodi elämässä: Mies tulee ja puhuu täyttä amerikkaa, ottaa bändin langat käsiinsä ja me menetetään kontrolli kaikkeen mitä ollaan tehty ja saatu aikaan! Oltiin lopulta siinä pisteessä, että meinattiin hajottaa bändi. Viimeinen neuvo managerilta oli: ”Vaihtakaa laulukieli englantiin ja ruvetkaa tekemään progemetallia – mä myyn teidät Saksaan!”

- Onneksi ymmärrettiin antaa miehelle kenkää ajoissa. Se oli riskisijoitus joka ei kannattanut, hommat kusi aika pahasti puoli vuotta. Ainoa hyvä puoli tuossa episodissa oli se, että saatiin aikaan hyvä biisi! Ex-managerille kiitokset siis hyvästä biisistä...

Vaikka ex-managerista kertova ”Karhujen maa” on sekä levyn yksi tuoreimmista että raskain kappale, juntallaan selkeästi kauempana esikuva-Whitesnakesta kuin levyn muut rallit, Nikula ei modernista raskasmetallista kuitenkaan innostu.

- Olen aika kyrpiintynyt nykymetalliin. Joka kolmas bändi kehuu aina että tämä levy on nyt rankin tähän mennessä – yleensä se on vain merkki siitä, että kuuntelija voi odottaa edellistä huonompaa levyä! Jos keskitytään vain siihen rankkuuteen, kuka keskittyy enää biiseihin? Varsinkin tämä räyhäosasto, thrash- ja deathmetalli, herättää mussa allergiareaktion. Se on kuitenkin olevinaan niin helvetin rankkaa mutta samalla siitä tehdään niin helvetin kliinistä. Harva nykyisistä metallibändeistä enää jaksaa sytyttää, levyillä on aina ne tuhannan kitaran vallit, koskettimet pimputtaa taustalla, samat silotellut soundit levyltä toiselle. Metalli on kiltimpää ja yllätyksettömämpää kuin iskelmä nykyään! 

Hautaan suostu ei kuitenkaan, sillä nyt on aika saalistaa

Isäntä Meidän poikkeaakin useimmista tämän hetken metallibändeistä orgaanisuudellaan. ”Vereen piirretyn viivan” soundimaailmasta tulee mieleen ennemminkin 70-luku kuin pian käynnistyvä 2010-luku: Hammondit ujeltavat purplemaisesti, basso pumppaa kappaleen sydämenä. Kappaleetkaan eivät ole studiossa keinotekoisesti rakenneltua leikkaa-liimaa-heviä, vaan ne hengittävät kuin elävä olento konsanaan.

- Me ollaan tietoisesti haluttu livemeininkiä mukaan levylle, eikä käytetty kaikkea mahdollista studiotekniikkaa kuten triggereitä rummuissa tai tunereita laulussa. Pienet virheet saavat biisin elämään. Jos kaiken korjaa kohdalleen, soitto saattaa kuulostaa huonommalta kuin alunperin, kun siinä ei ole enää sellaista pientä, luonnollista vaihtelua. Isäntä Meidän ei ole Pro Tools -heviä!

- Levyllä on kuitenkin juttuja, mitä ei pysty livenä tekemään. Meillähän on aika paljon kuoroja kertosäkeissä – ne ei ole isossa osassa, mutta niitä on jonkin verran eikä niitä pysty livenä vetämään yhtä hyvin ja isosti, vaikka basisti ja kitaristi laulavatkin taustoja.

- Mukana on myös aito Hammond-urku, analoginen soitin, mikä on nykyään aika harvinaista. Lisäksi biiseihin ei ole väkisin tungettu ylimääräisiä krumeluureja, vaan ollaan pidetty biisit riittävän riisuttuina: Mausteiden on pitänyt puolustaa paikkaansa, ne on valittu tarkkaan, Nikula linjaa.

Parisataakiloista hammondinmöhkälettä yhtye ei kuitenkaan keikoilla raahaa mukanaan, vaan tarvittavat urku-ujellukset toteutetaan synteettisesti. Mutta vaikka Hammondit ovatkin olennainen osa Isäntä Meidän -soundia, kosketinsoittajaa yhtyeellä ei ole.

- Se on ihan tarkoituksellinen valinta. Kosketinsoittajat ovat yleensä sellaisia, että kun sellaisen ottaa mukaan bändiin, se saa heti sen jälkeen viiden vuoden kiinnityksen musikaaliin ja on joka ilta kiinni, sit se soittaa viikonloppuisin jossain jazz-proggiksissa Frank Zappaa pitserioiden nurkassa ja saa 800 euroa illalta – ja kun meidän pitäisi lähteä keikalle, kosketinsoittajalla on aina muita kiireitä, Nikula perustelee yhtyeen ratkaisua.

- Nyt meillä on hyviä jätkiä sessiosoittajina: Jukka Hänninen (Winterborn) on ollut alusta asti mukana, mutta mies tekee ammatikseen niin paljon musiikkia että joskus häntä on vaikea saada mukaan keikoille. Henrik Klingenberg (Sonata Arctica) onkin soittanut keikoilla aika paljon. Sitten on vielä uusin tulokas, Samuel Sjöstrand, erittäin Chick Corea -orientoitunut nuori työmyyrä. Levyllä Hammondeja soittaa myös Masi Isohanni, mutta hän on kiertänyt tanssiorkestereiden kanssa jo riittävästi eikä halua keikkailla. Toukokuinen keikka Helsingissä vedetään sitten ex-Popeda-mies Jani Kemppisen kanssa. Kosketinsoittajia siis riittää...

- Koskettimet tulivat ihan vahingossa bändiin mukaan. Ensimmäisen sinkun aikaan keksittiin ihan viime hetkellä että hei, kokeillaan jos tähän sopisi Hammondit. Ja hienosti ne sopivatkin – Hammondeista tulikin sitten Isäntä Meidän -soundi! Tämähän olikin yksi osa-alue mihin levy-yhtiö kiinnitti heti huomiota: ”Teillä on Hammondit, mahtavaa! Muistakaa pitää siitä kiinni, se on teidän juttu!” Levy-yhtiön yksi vahvimmista toiveista olikin, että pidetään Hammondit esillä.

Vielä askel ja toinenkin: Näin kesytän helvetin

Koska levyä oli tässä vaiheessa äänitetty jo parin vuoden ajan, levy-yhtiö ei juurikaan vaikuttanut lopputulokseen. Hammondit ujeltavat, mutta niin ne tekivät jo ennen levytyssopimustakin. Ainoa, mihin levy-yhtiö vaikutti, oli julkaisuaikataulu. Ja kuten aina levyn teossa, aika loppui nytkin kesken.

- Me äänitettiin tammi-helmikuussa viimeisiä biisejä levylle, levy-yhtiöltä kerrottiin sitten että valmiin levyn pitäisi olla heillä maanantaina 16. helmikuuta. Meidän piti saada levy vielä masteroitua ennen sitä! Onneksi Chartmakersin Svante Forsbäck jousti ja saatiin buukattua masterointipäiväksi perjantai 13. helmikuuta. Meillä oli yhtäkkiä enää viikko aikaa äänittää vielä koskettimet, soolot ja taustalaulut näihin biiseihin ja vielä miksata ne, Nikula muistelee.

- Vaikka levyä on tehty kolme vuotta, se on edelleen tuore paketti, koska viimeinen sessio on tehty helmikuussa ja vihoviimenen äänitys on tehty masterointia edeltävänä iltana!

- Aina levyn teossa tulee kiire – vaikka sitä tekee sen kolme vuotta. Se on varmaan jonkinlainen luonnonlaki. Olen ihan varma, että Axl Rose on laulanut ”Chinese Democracylle” vielä kolme biisiä masterointia edeltävänä iltana!

 Kun kolmen vuoden työn haluaa summata kolmeen varttiin, yhtyeen on pakko tehdä tiukkoja valintoja. Osa äänitetyistä kappaleista tippuu väkisinkin pois – mutta tällä kertaa lopulliseen biisilistaan ei päädytty masterointia edeltävänä iltana, vaan vasta masteroinnin aikana. Lopullinen levy ei yllättäen ollutkaan sama kokonaisuus, mitä levy-yhtiö vielä samana aamuna luuli saavansa.

- Svantella oli aivan hirveä työ, että mies sai ne eri sessioissa äänitetyt pikkuisen erilaiset biisit soundaamaan samalta!

- Samalla törmättiin myös mielenkiintoiseen ongelmaan: Yksi parhaimmista biiseistämme, voimaballadi ja keikkahitti ”Yön vanki”, kuulostikin nyt aivan saatanan huonolta! Laulu laahasi, Jukkiksella oli jotain rumpuhäikkää, Timo ei ollut tyytyväinen kitarasooloihinsa... Siinä oli aika monta sellaista pikkujuttua. Yhtäkkiä kesken masteroinnin jouduttiinkin tiputtamaan tämä biisi pois ja nostamaan tilalle toinen, ”Kivirekeen kahlittu”. Viimeisen viiden minuutin aikana tapahtui sellaista vääntöä, jonka olisi voinut tehdä aikaisemminkin – olihan meillä kolme vuotta aikaa, Nikula puhaltelee.

Kun henki on vahva niin vähäkin työ riittää maailman luomiseen

”Yön vanki” -episodia lukuunottamatta levyn kappalevalinnat ja -järjestys oli päätetty jo etukäteen. Mutta vaikka Isäntä Meidän ehti äänittää parikymmentä omaa kappaletta, levylle niistä päätyi vain kymmenen. Näiden lisäksi ”Vereen piirretty viiva” tarjoaa kaksi lainakappaletta: Toinen Black Sabbathilta, toinen – Juice Leskiseltä!

- Oli itsestään selvää, että kaikki biisit kahdesta tai kolmesta uusimmasta äänityssessiosta päätyivät levylle, koska kukaan ei ollut niitä vielä kuullut. Pari biisiä, ”Helvetti herättää harhailijan” ja ”Haarniskankantaja”, tiputettiin pois koska ne oli julkaistu jo netissä aikoinaan. Toisaalta kaksi vanhempaa myös netissä julkaistua biisiä, ”Heinäseivästäjä” ja ”Raunioiden kuningas”, haluttiin ottaa mukaan levylle koska niiden jättäminen pois olisi ollut epäreilua bändin historiaa kohtaan – ja onhan ne meidän vahvempaa matskua. Levyllä on kuitenkin valtaosa ennen kuulematonta materiaalia, eli kuuntelijat saavat kyllä rahoilleen vastinetta, vakuuttaa Nikula.

- Juice-laina ”Musta aurinko nousee” oli radiohitti, joten se ansaitsi paikkansa levyllä jo siksikin. Siitä tosin käytiin kädenvääntöä että otetaanko se levylle vai ei...

- Kun oltiin alunperin julkaisemassa levyä itse, me haluttiin yrittää kääntää ihmisten päitä hyvän lainakappaleen avulla. Meillä oli aika vähän aseita: Miten bändi, jolla on juuri ja juuri rahaa levyn tekoon muttei mainostukseen, voisi saada ihmisiltä huomiota? Tultiin siihen tulokseen, että tehdään hyvä coveri ja katotaan olisiko siitä apua. Meillä oli sitten puolenkymmentä tämän genren biisiä joita pyöriteltiin. Näistä valittiin sitten ”Musta aurinko nousee”.

- Jouduin tekemään ihan helevetisti töitä, että saatiin lupa biisin julkaisuun! Meidän piti jopa nuotittaa meidän sovitusversio ja lähettää nuotit lakimiehelle joka hallinnoi kappaleen oikeuksia. Ne varmaankin testasivat sitä, että ollaanko me tosissaan vai onko tämä joku pelleversio.

- Mutta kyllä se vaivannäkö kannatti. Me saatiin biisillä ihan tuhottomasti huomiota, se oli todellinen jättipotti! Aika harvoin levytyssopimusta vailla olevan bändin biisistä tulee radiosuosikki, mutta ”Musta aurinko nousee” päätyi voimasoittoon! Biisiä on soitettu Radio SuomiPOPilla joka päivä yli vuoden ajan!

Taottuna raudasta loppuun asti!

Juice-versiointi ei ainakaan vähennä iskelmävertailuja – vaikka alkuperäinen kappale ei suoranaisesti iskelmää olekaan – mutta toinen levyn lainakappaleista, ”Katkennut risti” (alunperin Black Sabbathin ”Headless Cross”) osuu Isäntä Meidän -esikuvien toiseen ääripäähän ja peilaa vahvasti yhtyeen musiikillisia juuria.

Tosin useimpien muiden yhtyeiden Black Sabbath -versioinnista poiketen kappale ei ole Ozzyn eikä edes Dion aikainen, vaan alunperin Tony Martinin vokalisoima.

- Se biisihän on unohdetun aikakauden helmi! Yleensä kun puhutaan Black Sabbathista, Tony Martinin aikakausi jätetään aina huomioimatta, vaikka siellä on tosi hyviä levyjä kuten ”Headless Cross” ja ”Tyr”. Niistä ei kukaan puhu. Ihmiset toistaa aina sitä samaa, että Ozzyn aikainen Black Sabbath on sitä oikeaa Black Sabbathia, sama jargon kaikuu loputtomasti. Olisi ollut liian helppoa coveroida joku Black Sabbathin 70-luvun biiseistä. Me haluttiin uida tietyllä tavalla vastavirtaan tällä biisivalinnalla.

- Tony Martin on ihan mieletön laulaja! Ehkä lavakarisma ei ole Dion ja Ozzyn luokkaa, mutta laulajana mies on ihan mahtava.

- Kun biisille piti saada käännöslupa alkuperäiseltä sanoittajalta, otin yhteyttä Ruotsiin, Warner Chappell Scandinaviaan, sieltä sitten yritettiin löytää biisin sanoittajaa. Siinä säätäessä meni varmaan vuosi, ennen kuin saatiin Tony Martinilta vastaus. Martin sitten kertoi, mistä siinä biisissä oikeasti on kyse: ”Headless Cross” kertoo englantilaisesta kylästä, missä ruton aikakaudella turvauduttiin taikauskoon että rutto ei heitä tappaisi. Kuten alkuperäisessä versiossa lauletaan: ”I throw the talisman to the wind”, eli siitä taikauskosta ei ollut mitään hyötyä – ”Katkennut risti” -käännös on alkuperäistä myötäillen aika abstraktilla tasolla, eli vaikka sanoitukset lukee kansivihkosesta, sitä ei välttämättä ymmärrä mistä kappaleessa lauletaan: ”Talismaanin heitän turhana tuuleen”.

Levyn kahdesta lainakappaleesta toinen oli siis suomenkielinen rokkirypäisy jonka Isäntä Meidän sovitti heviksi, toinen taas alunperin jo heviä mutta englanniksi laulettuna. Kumpi olikaan yhtyeelle vaikeampi sarka: ”Musta aurinko nousee” -biisin kääntäminen heviksi vaiko mystis-mytologisen rehellisen hevibiisin vääntäminen suomeksi?

- Tähän on helkkarin helppo vastata: ”Musta aurinko nousee” oli ehdottomasti helpompi tapaus, koska me vain sovitettiin biisi uudestaan ja saatiin tehdä siitä oman näköinen versio. ”Katkennutta ristiä” jouduttiin nysväämään ihan hirveästi, että saatiin kaikki lauluraidat ja kitarajutut tehtyä justiinsa niin kuin ne alkuperäisessä menevät. Sen olisi voinut tehdä höllemminkin, mutta me haluttiin tehdä biisi justiinsa niin kuin se on ”Headless Cross” -levylläkin.

- Esimerkiksi Tony Iommin komppisoitto on vedetty selvästi fiiliksellä. Yleensä kompit menee versestä toiseen samalla lailla, bridget on vedetty samalla tavalla ja niin edelleen, mutta Iommin soitossa on ihmeellisiä juttuja ja variaatioita. Piti kuunnella todella tarkasti mitä se vetää, Iommi soitti joka kerta eri lailla samat osat!

- ”Headless Crosshan” kuulostaa tosi simppeliltä, mutta kun sitä rupesi versioimaan, huomasi nopeasti että sinnehän on piilotettu oikeasti uskomattoman hienoja ja meitittyjä juttuja. Jos ne kaikki pienet jutut on tullut säkällä, Black Sabbathilla on ollut tuolloin joku aivan ihmeellinen aura ympärillä.

- Jos joku meistä toisi tämän biisin treenikämpille, että hei, mulla ois tällainen biisi joka menee näin: ”pomppoto, pomppoto, pomppoto, pomppoto-taa, taa, taa-da-da-daa”, ei me edes soitettaisi sitä biisiä! ”Vie toi paska pois!” Hatunnosto Black Sabbathille, että ne uskalsi tehdä noin simppeliä kamaa – ja sai sen silti toimimaan!