My Dying Bride

Nyt ovat asiat oikealla tolalla. Lumoavan lyijynraskaan ja romanttisen synkkien tunnelmien ruhtinas My Dying Bride on vuodesta 1990 alkaen ehtinyt kulkea pitkän etapin, ja tähän öiseen surumaratoniin on kuulunut useampi miehistövaihdos sekä regeneraatio levyjen muodossa. Monista tyylillisistä seikkailuista huolimatta MDB on vuosien vieriessä pystynyt pitämään suosionsa kohtuullisen vakaana, mutta silti monilla foorumeilla otettiin tervetulleesti vastaan uutinen, jonka mukaan orkesteri on palannut takaisin The Angel and the Dark Riverin aikaiseen ilmaisuun. Tämähän saattoi merkitä vain yhtä asiaa – se kauan kaivattu viulu on taas täällä.

Eivätkä brittibändin uudet tuulet jää tähän, sillä juuri ilmestynyt For Lies I Sire on ensimmäinen My Dying Bride -studioalbumi, jossa on mukana kolme täysin uutta jäsentä: rumpali Dan Mullins, basisti Lena Abé ja kosketinsoittaja-viulisti Katie Stone. Käydäänpä kitaristi Hamish Glencrossin kanssa näin ensikättelyssä aluksi läpi, millaisten mutkien kautta nämä henkilöt päätyivät orkesterin huomiin ja millaisia mietteitä Hamishilla on heistä. 

Hamish: Ensimmäiseksi liittyi Lena. Me tunsimme hänet valmiiksi ja tiesimme hänen olevan valmiiksi mieltynyt musiikkiin, jota teemme. Lena näki meidät Saksassa vuoden 2004 vaiheilla, joten kun me tarvitsimme uuden basistin, me yksinkertaisesti kysyimme häneltä, kiinnostaisiko häntä kokeilla pestiä. Hän oli alkujaan kitaristi mutta vakuutti silti meidät koe-esityksessä. Lena on erinomainen lisäys bändiimme – mahtava persona ja loistava soittaja.

Dan tuli seuraavaksi. Meillä oli muutama rumpaliehdokas koe-esiintymässä sen jälkeen, kun John kertoi, ettei voi jatkaa soittamista kanssamme, ja he olivat yksinkertaisesti hirveitä! Meillä on ollut jokunen loistava rumpali, joten tasovaatimus oli aika korkealla, eivätkä nämä tyypit olleet lähelläkään sitä tasoa, jota kaipasimme. Soitin vanhalle ystävälleni Danille ja kysyin häneltä, voisiko hän astua riveihimme. Me emme olleet varmoja, että miten Dan suhtautuu asiaan ja haluaako hän toimia kokoaikaisena jäsenenä muiden bändikytköstensä takia, mutta olimme todella onnellisia hänen ilmoittaessa haluavansa liittyvänsä My Dying Brideen kokonaan.

Tästä päästäänkin Katiehen… Sarah lähti bändistä tultuaan äidiksi, joten tarvitsimme kosketinsoittajan - ja me löysimme nuoren neidin, joka ei ollut pelkästään kosketinsoittaja, vaan myös viulisti. Aika tuntui juuri oikealta viulun palauttamiseksi musiikkiin. Hänen ensimmäinen keikkansa kanssamme suoritettiin itse asiassa ainoastaan koskettimilla, jotta pystyimme olemaan varmoja hänen sopivan joukkoomme niin persoonana kuin ammattilaisena. Me tiesimme, että heti kun alamme taas käyttää viulua, silloin väki haluaa meidän pitävän siitä kiinni. Kiitollisena toteankin, että Katie todellakin sopii täydellisesti meihin, ja toivon tämän kokoonpanon olevan viimeisin pitkiin aikoihin.

 

LUMOAVAN VIULUN TAIKAA

Paljon huomiota on saanut viulun palaaminen kappaleisiin. Mikä tässä instrumentissa niin viehättää ja miten kuvailisit Katie Stonen soittotyyliä?

Hamish: Viulu on tosiaankin mahtava instrumentti – hyvin koskettava ja surullinen, kun käytämme sitä tavallamme. Katie toi enemmän folkmusiikkityyliä, mutta hän myös tiesi etukäteen soittavansa meidän vanhoja kappaleitamme, joten hän sopeutui tosi helposti siihen mitä me teemme.

Oliko vaikeaa säveltää viululle sopivia melodioita yli kymmenen vuoden tauon jälkeen?

Hamish: Se oli todella luonnollinen prosessi oikeastaan. Uskoisin meidän saavuttaneen juuri oikean tasapainon: meidän oli helppo lisäillä uuteen levyyn viulua, mutta mielestäni me käytimme sitä kohtuullisesti, joten tilaa jäi muillekin soittimille ilman minkäänlaista yhteenottoa.

Stonehan on tuttu myös avantgardistisesta black metal -yhtyeestä A Forest Of Stars, ja myös The Lies I Sirelta löytyy muutamia black metal -henkisiä hetkiä kuten A Chapter in Loathingin riffisahaus. Millaisia sympatioita My Dying Bridelta löytyy black metalille ja onko tältä puolen haettu inspiraatiota?

Hamish: Kunnioitamme paljon black metalia, ja se alue tuo loistavan monipuolisesti kontrasteja meidän hitaan surulliseen musiikkiin, jota niin ikään soitamme. Me olemme käyttäneet lukuisia black metal -elementtejä muutaman vuoden sisällä – esimerkiksi She Is The Darkissa ja The Raven and The Rosessa.

For Lies I Sire on My Dying Briden kymmenes levy. Miten yhtye saa aina nostettua studioon astuttaessa tunnelman näin vahvaksi? Ovatko joskus inspiraatio ja motivaatio olleet täysin kadoksissa?

Hamish: Me jatkamme inspiraation hakemista maailmasta, jossa elämme. Me olemme tosi onnekkaita voidessamme kanavoida musiikkiamme läpi vihaamme, surua ja turhautuneisuutta. Vanhan Briden henkeä on yhä paljon tallella.

 Yhtenä motivaation luojana on varmasti kehittyminen. Miten vertaisit tämän päivän My Dying Bridea vaikkapa 10 vuoden takaiseen, The Light and the End of the Worldin julkaisseeseen yhtyeeseen?

 Hamish: Molemmat levyt luotiin aikana, jolloin koimme regeneraation ja uudelleensyntymisen, joten ne jakavat samaa määrätietoista viettiä. Musiikillisesti uudella levyllä on enemmän syvyyttä, kun me jatkamme taiteemme jalostamista.

 

 

KEHITYKSEN MONET KIEMURAT

Kehittymistäkin on monenlaista: kun toiset yhtyeet liikkuvat koko ajan eteenpäin ja tyylilajista toiseen, toiset tarkentavat sitä oman alueensa osaamistaan. Miten My Dying Bride asettuu mielestäsi tällä akselilla?

Hamish: Jokainen levy on luotu sen kaiken kokemuksen jälkeen, jonka olemme käyneet läpi ja kun jatkamme olemassaoloamme. Koska se mitä luomme, on vilpittömän aitoa, me sävellämme millä tahansa tavalla, joka on sillä hetkellä luonnollista eikä väkinäisen pakotettua.

My Dying Briden sanoituksissa useimmiten käsitellään kuolemaa, seksiä ja uskontoa. Joko sanoituksiin on tullut uusia teemoja, vai vieläkö Aaron pysyttelee visusti samoissa aihepiireissä?

Hamish: VAIN kuolemasta, seksistä ja uskonnosta?! Heh heh! Mitkä ovat olennaisempia aiheita elämässä?!? Vakavasti puhuen, täällä on toivoa, epätoivoa, menetyksiä, voittoja ja menestystä.

For Lies I Sire on tuttuun tapaan kiehtovalla tavalla pimeä, ankea, raadollinen, epätoivoinen ja melodinen MDB-levy, mutta hieman yllättäen se ei ollut aivan niin kryptinen kuin osasin odottaa. Onko orkesteri kyllästynyt haastamaan kuuntelijakuntansa?

Hamish: Kuten sanoin, me sävellämme miellyttääksemme itsemme ja tyydyttääksemme luomisviettimme. Me emme istu alas ja sävellä jotakin vain provosoidaksemme ja luodaksemme reaktiota. Me olemme ainoastaan imarreltuja siitä, kun niin monet kuulijamme ymmärtävät sitä mitä luomme. Jatkomme kannalta tärkeintä on luoda musiikkia, jota rakastamme ja jota voimme helliä vielä monen vuoden päästä myöhemminkin.

Voitko kertoa jotain For Lies I Siren kansitaiteesta, ja mitä pidät jäljestä?

Hamish: Kansitaiteen teki erittäin lahjakas taiteilija nimeltä Rhett Podersoo. Annoimme hänelle aiheemme ja konseptimme ja hän ällistytti meidät jatkuvasti töillään. Mikä tahansa sivu kansivihossa olisi voinut olla levynkansi.

MDB on mahdollista nähdä pitkästä aikaa Suomessa Tuska-festareilla. Voiko orkesterin fanikunta odottaa jotain erityistä?

Hamish: Siitä on kulunut aivan liian paljon aikaa, kun me viimeksi soitimme Suomessa, ja en malta odottaa paluuta. Voitte odottaa settilistaa, jossa on sekaisin uutta ja vanhaa.

 Mitä pidät kesäfestareista yleisesti ottaen? MDB:n materiaaliahan on kaukana valoisasta, joten onko aurinkopaiste musiikkinne ykkösvihollinen?
 

Hamish: Me yleensä soitamme pimeässä ja mieluimmin teemme niin kuin auringonpaisteessa. Olemme soittaneet joitakin esityksiä paahtavassa auringonpaisteessa, ja se on raskasta. Yleensä jos aurinko paistaa silmiisi, et voi nähdä kitarasi otelautaa. 

MDB on ehtinyt koluta uransa aikana useamman kerran niin metallimusiikkiin keskittyvät festarit kuin festarit, joiden musiikkityylitarjonta on huomattavasti laajempi. Näkeekö Hamish metallifestareilla ja perusfestareilla soittamisessa juurikaan suurta eroa?

Hamish: Me rakastamme festareita, koska silloin on mahdollisuus nähdä muita bändejä, joten suosimme metallifestareita siitä syystä! Mutta pohjimmiltaan täällä on kahdenlaista musiikkia; hyvää ja huonoa. Se, että soittaa metallia, ei tee musiikista automaattisesti hyvää. Rakastimme nähdä Kraftwerkin muutama vuosi sitten festareilla, jossa soitimme. Kraftwerkilla ei ole mitään tekemistä metallin kanssa, mutta se on legendaarinen bändi ja esitys oli loistava. 

Voitko kertoa jotakiin MDB:n kotisivuilta löytyvästä azzron.comista? Ja mikäli olet perehtynyt verkkosivuun entuudestaan tarkemmin, niin osaatko sieltä nimetä jotakin omaa suosikkitaideteosta? 

Hamish: Sehän on Aaronin taideteosten verkkosivu. En ole tutkinut sitä vähään aikaan, joten en tiedä, onko sitä päivitetty äskettäin. Rakastan sitä työtä, jota käsittääkseni kutsuttiin Monsteriksi, joka oli myös mahdollinen ehdokas The Dreadful Hoursin kansitaiteeksi. Tietystä kulmasta katsottuna se näyttää vitun paljon kasvoilta.

Kun kerran kuvataide otettiin puheeksi, niin kysytään vielä haastattelun lopuksi, että jos MDB olisi maalaus, millainen se olisi?

Hamish: Se voisi olla maalaus, joka jatkuvasti muuttaa muotoaan uudestaan mitä kieroimmilla tavoilla.
 

 

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

For Lies I Sire
KOTIPAIKKA
Halifax, West Yorkshire, Englanti

JÄSENET
Aaron Stainthorpe - Vokalisti
Hamish Glencross - kitara
Andrew Craighan - kitara
Lena Abé - Basso
Dan Mullins - Rummut
Katie Stone - koskettimet, viulu


DISKOGRAFIA
As the Flower Withers 1992
Turn Loose the Swans 1993
The Angel and the Dark River 1995
Like Gods of the Sun 1996
34.788%...Complete 1998
The Light at the End of the World 1999
The Dreadful Hours 2001
Songs of Darkness, Words of Light 2004
A Line of Deathless Kings 2006
For Lies I Sire 2009

© Imperiumi MMVII. Teksti: Niko Määttä   Kuvat: Peaceville Records
http://www.mydyingbride.org/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 3714 Palaa »
Bookmark and Share