Overhead
Suomalainen progressiivinen rock on kohonnut viime vuosina jälleen radion soittolistoille paljolti Don Huonojen jatkoina tunnetun Von Hertzen Brothersin myötä. Näiden jatkojen jatkoille pyrkii myös helsinkiläinen Overhead.
Overheadin musiikki on melodista ja temaattista progressiivista rockia. Jo Radio Mafian legendaarinen Progeyö-ohjelma noteerasi bändin ensilevytyksen Zumanthumin sen julkaisun aikoihin vuonna 2002. Sittemmin bändi on julkaissut levyjä harvakseltaan. Viime syksynä pihalle tullut And We're Not Here After All on vasta bändin kolmas levytys.
Bändin vokalisti Alex Keskitalo on tullut tunnetuksi myös ska/rock -yhtye Valvomon laulajana. Yhteistä näillä kahdella bändillä on kuitenkin vain Keskitalon ääni ja rumpali Ville Sjöblom. Istahdimme keskustelemaan tuoreesta levystä ja erityisesti sen sanomasta laulaja-sanoittaja Alex Keskitalon kanssa helsinkiläisen On the Rocks -klubin alakertaan ennen illan keikkaa.
Bändi ammentaa aineksia musiikkiinsa progressivisesta metallista, mutta silti sen sydän on jollakin tapaa 70-lukulainen.
- Luonnehtisin Overheadia postmoderniksi progeksi, sillä moderni tarkoittaa minulle Dream Theateria ja vastaavia, Keskitalo selventää heti alkuun. Erityisesti King Crimsonin kaksi ensimmäistä levytystä ja Syd Barrett -kauden Pink Floyd ovat koko bändille merkittäviä levytyksiä, kun taas Genesista me kaikki vihaamme! Nykybändeistä mainittakoon sellainen kuin 'Profeetta ja Uusi Maailmanuskonto', laulaja kertoo bändin musiikillisesta taustasta.

Uusi levy on musiikillisesti sekä sanoituksellisesti loogista jatketta bändin aiemmille tekeleille. Siinä missä debyytti Zumanthum oli vielä kokoelma kappaleita, oli toinen levy Metaepitome (2005) jo selkeämpi kokonaisuus. Uudella levyllä myös rönsyilyt ovat jääneet vähemmälle, joten tällä kertaa levyn aloitusbiisi ei huikentele molemmin puolin kahdenkymmenen minuutin rajapyykkiä.
-Meillä kuluu levyntekoon usein kolme vuotta, koska haluamme saada aikaan kokonaisuuden, jossa sekä lyriikat että musiikki niin sanotusti synkkaavat. Esimerkiksi uuden levyn Lost Inside -kappaleessa musiikki tuntuu nousevan loputtomasti, kunnes se yhtäkkiä katkeaa kuvaten päähenkilöä itsemurhan partaalla. Tietysti vakavista asioista voi laulaa absurdilla tavalla iloisella temmolla, mutta se ei ole meidän juttumme.

Laulajan mukaan jokainen bändin jäsen osallistuu musiikin tekemiseen ja tuo omia ideoitaan yhteiselle treenikämpälle. Uutta 49-minuuttista levyä koostettiin lopulta 100 gigatavun kokoisesta tiedostovuoresta.

- Kaikki levymme ovat olleet suunnilleen 50-60 minuuttisia. Minä olen kyllä aina halunnut tehdä 74-minuuttisen levyn, mutta jostain syystä pojat eivät ole suostuneet, mies naureskelee.

Keskitalolle itselleen lyriikat ovat musiikissa äärimmäisen tärkeitä, joten on luonnollista, että Overheadin musiikissakin niillä on oma keskeinen asemansa. Musiikin sanoitukset eivät ole vain tyhjänpäiväistä pupellusta, jotka on roiskaistu ultrakovan riffin tueksi. Yhdessä sanat ja musiikki luovat kokonaisuuden, musiikkielämyksen.

- Sanojen merkitys korostuu, kun ne lauletaan. Musiikki on sanoja lausuttuna hypnoottisella tavalla, mies tiivistää. Syd Barrett saattoi laulaa esimerkiksi keinusta, vaikka tietenkään koko biisin idea ei ollut, että keinussa oli kiva keinua, vaan jostain muusta. Itse sanoittajana pyrin kuitenkin selkeyteen: asia on sanottu sellaisenaan. Joskus sisimpien tunteiden esilletuominen on kuitenkin miltei mahdotonta, jolloin asia täytyy sanoa kiertoilmaisua käyttäen.
Nykyaikaa Keskitalo kommentoi toteamalla, että musiikin saralla on valtava ylitarjonta. Meluvallia voi julkisesti enää paeta ainoastaan Lidl-ketjun kauppoihin, jos kokemuksen noin muuten vaan kestää. Keskitalo ei kuitenkaan allekirjoita väitettä, että kaikki hyvä musiikki tehtiin jo 70-luvulla, joskin silloin kyllä juhlittiin musiikin hyvyyttä. Tarjonta on pysynyt koko lailla samana, mutta valitettavasti historiaan jättää jälkensä vain pakkotarjottu musiikki, jonka yhteyteen ei myöskään kuulu varteenotettava lyriikka.
- Teoreettisesti musiikin pitäisi toimia kolmella eri tasolla. Ensiksi siitä pitää löytyä riittävästi tarttumapintaa, että se saa ihmisen kiinnostumaan tyyliin: “hei, tämähän kuulostaa joltain”. Toisella tasolla ihminen syventyy kuuntelemaansa ja huomaa löytävänsä siitä yhä useampia tasoja. Kolmannella tasolla levystä muodostuu suosikki, joka löytää tiensä kuuntelijan soittimeen vuosienkin jälkeen.

Uudella levyllään Overhead haastaa kuulijansa todellakin kuulemaan, sillä kyseessä on temaattinen kokonaisuus, jossa elämänhalunsa kadottanut päähenkilö etsii itseään. Keskitalon itsensä mukaan lyriikoihin on tällä kertaa ladattu niin paljon henkilökohtaisuuksia, että niiden yhteys omaan elämään on lopulta kiellettävä kokonaan. Kyseessä on siis laulajalle itselleen terapeuttinen levytys, mutta samalla on tarkoitus jättää kuulijan mieleen kytemään ajatus asioiden tärkeysjärjestyksestä ja niiden todellisesta merkityksestä.
- Omassa elämässä oli vaihe, jolloin putosin täysin yhteiskunnan ulkopuolelle. Kuljeskelin munkkitukassa asunnottomana keräillen pulloja kaduilta. Tuolloin menetin kokonaan myös silloisen ystäväpiirini. Tuo elämänvaihe toimi sitten pohjana uuden levyn lyriikoille.

EI KETÄÄN KOTONA

Tässä vaiheessa rumpali Sjöblom aloittaa keikan soundcheckin, joten suuntaamme klubin kahden neliömetrin kokoiseen takahuoneeseen keskustelemaan levyn sisällöstä tarkemmin.

- Levyn aloittaa kaksiosainen biisi A Method...to the Madness, jonka läppänä on pysähdytty miettimään miksi tuntuu pahalta, vaikka kaikki on periaatteessa ihan suorassa. Aurinko taas on eräänlainen vertauskuva totuudesta, joka sokaisee.
Sanoituksellisesti kappaleessa liikutaan Pink Floydin The Wallin tunnelmissa: sokea johdattaa sokeaa ja voiman, vallan sekä kunnian tavoittelu ovat itsestäänselvyyksiä, johon meidät on lapsesta asti opetettu.
- Kyseessä on toki yhteiskuntakritiikki, mutta tämä ei tule miltään työttömältä hipinretkulta. Tässä on edellinen viikko koodattu lähemmäs sata tuntia, joista pari kolmenkymmenen tunnin pätkissä, laulaja muistuttaa virne naamallaan.

...to the Madness sisältää myös epäsuoran viittauksen Jumalaan, kun päähenkilö pyytää, ettei “hän” hylkäisi tätä nyt. Keskitalo on tietoinen, että avoimella uskonnollisuudella voi torpedoida oman musiikillisen uskottavuutensa suuren yleisön silmissä.
- “Hän” voi olla Jumala, jos sellaisen tulkinnan haluaa tehdä, mutta tässä yhteydessä “hänellä” viitataan abstraktimpaan korkeaan voimaan, johonkuhun joka pitää lankoja käsissään, mies selventää. Sitä paitsi bändi on sanonut minulle, että kaikesta muusta saa laulaa, mutta politiikka ja uskonto pitää jättää rauhaan. Ylipäätään tarkoitukseni on jättää lyriikoihin kuuntelijalle tulkinnan varaa.

Time Can Stay oli ensimmäisiä nauhalle saatuja biisejä ja sitä esitettiin jo eräällä ranskalaisella progressivisen musiikin festivaalilla keväällä 2007. Videon esityksestä löytää YouTubesta.
- Biisi kertoo ajasta ja siitä mitä tästä kaikesta lopulta jää käteen. Käydään läpi vanhoja juttuja, joita tuli tehtyä, vaikka tiesi jo tehdessä, että metsään menee. Lost Insidessa taas on kyse oman itsen löytämisen tarpeesta. Biisin viimeinen osa kuvailee itsemurha-aietta. Päähenkilö huomaa, että hän kykenee edelleen hengittämään. Tämä on alinta tahdonmukaista toimintaa. Jos pystyy hengittämään, pystyy myös ottamaan seuraavan askeleen ja sitä seuraavan.

- Entropy taas on muistaakseni viimeisimpiä levylle tehtyjä kappaleita. Se on samalla kaikkein radioystävällisin ja yksinkertaisin pala. A Captain on the Shore taas toimii avaimena koko tarinan ymmärtämiseen. “Itse” on selvästi jotakin enemmän kuin mieli, ajatukset, eikä missään ole sanottu, että se sijaitsisi juuri fyysisessä minässä, se voi olla myös ulkopuolella. Näin huteralla pohjalla on ihmisten välinen kommunikaatio, sitähän biisin ensimmäiset sanatkin ilmentävät: “Meet me far far away...”

Entä sitten levyn nimi: And We're Not Here After All?
- Idea siinä on, että maailma on oikeastaan aika vittumainen paikka ja lopulta me kaikki kuolemme. “Itselle”, missä se sitten sijaitseekin, on yhdentekevää onko täällä vai ei. Lopun on tarkoitus olla kuitenkin olla lohdullinen; asiat ovat, yritykseen muuttaa niitä on turha kuluttaa loputtomasti aikaa.


 
MARGINAALINEN SUOMALAINEN PROGE
Overhead levyttää ranskalaiselle Musealle, sillä suomalaisille levy-yhtiöille bändi on liian marginaalinen ilmiö. Muutama vuosi takaperin Keskitalo yritti saada bändille levytyssopimusta Suomesta Valvomon kautta, mutta huonoin tuloksin. Debyyttialbuminsa bändi julkaisi italialaisen Mellow Recordsin kautta, jonka kanssa oli ongelmia kaiken mahdollisen kanssa. Rojalteja ei maksettu, mutta omaa levyään bändi sai yhtiöltä muutamia kymmeniä kappaleita kiltisti pyydettyään. Hyvällä tuurilla levystä saattaa löytää aidon kopion divarista.
- Aina sitä ihmiset kyselevät, että saako, mutta en sitten tiedä haluavatko he sitä ihan oikeasti vai kyselevätkö noin muuten vaan. Minulla itselläni ei edes ole omaa kappaletta koko levystä. Treenikämpällä on häpeätaulu, jossa on Zumanthumin cd ja kansilehtinen. Häpeätaulu on sitten sen jäsenen paikalla, joka tulee myöhässä treeneihin. Ensimmäisenä sen sai Ville (Sjöblom, rumpali), jonka paikalla se sitten kyllä on ollut viimeiset kaksi vuotta, naureskelee seuraamme liittynyt bändin basisti Janne Pylkkönen.

Helmikuussa bändi vierailee keikoilla Puolassa, Saksassa, Hollannissa sekä Belgiassa. Puolassa on myös tarkoitus kuvata bändin ensimmäinen keikka-dvd, joka on ollut enemmän tai vähemmän työn alla jo vuoden verran. Lopuksi Keskitalo haluaa valottaa vielä uransa hämärintä haastattelukokemusta:

- Ylivoimaisesti mieltä laajentavin tapahtuma oli eräälle radioiden ohjelma-ajan ulkopuolelle materiaalia tuottavalle yhtiölle tehty mainospala. Minua ja erästä toista Valvomon jäsentä pyydettiin puhumaan viidentoista minuutin verran kaloista, eikä mistään eksoottisista kaloista vaan sellaisista, joita voi löytää lähimarketista. Siinä sitä sitten huudeltiin nauhalle, että kuhaaaaaaa, aaaaaahven, miehet naureskelevat.

 

FACTS FILE
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA

And We´re Not Here After All
KOTIPAIKKA
Helsinki

JÄSENET
Alex Keskitalo – laulu, huilu
Jaakko Kettunen – kitara
Janne Pylkkönen – basso
Tarmo Simonen – piano ja koskettimet
Ville Sjöblom – rummut


DISKOGRAFIA
And We're Not Here After All 2008
Metaepitome 2005
Zumanthum 2002
© Imperiumi MMVII. Haastattelu: Esko Juhola   Kuvat: Promo: Antti Kokkola, haastis: Eija Autio
http://www.overhead-band.com Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 2018 Palaa »
Bookmark and Share