|
Monsteriser
|
|
|
 |
|
Vuonna 2005 perustettu Monsteriser on tehnyt nuoresta iästään huolimatta nopeaa ja kunnioitettavaa jälkeä, sillä useita ylisanoja kerännyt The Long Snap to Zero -debyytti sai huhtikuun alussa diskografiaan seurakseen Shortcuts to a Dead End –levyn. Kakkoslevyllä rapean maanläheistä 'heavy grungea' vääntävä nelikko on kasvanut entistä tiiviimmäksi yksiköksi, sillä vaikka sävellysten takana seisoo koko retkue, niin kokonaisuutena koko levyn voisi kuvitella syntyneen yhdestä sävellyskynästä. Edellislevyn tapaan uutukaisen tuottajana toimii bändin kitaristi-vokalisti Miitri Aaltonen, joka tunnetaan myös Mokoman ja Stam1nan tuottajana. Eräänä keväisenä yönä Miitri ja rumpali Janne Hynynen päättivät ystävällisesti valaista millaisissa keittiöolosuhteissa Seattle–mausteilla härmäläisittäin höystetty South Karelia Heavy Grunge –keitto tällä kertaa syntyi. |
Päätin aloittaa haastattelun hyvin arkisella tavalla eli tiedustelemalla Miitriltä ja Jannelta heidän viikkokuulumisia.
Miitri: Rakennettu on, käyty asioilla vaimon kanssa ja säädetty niin vitusti kaikkea. Loppuviikoksi lupasi sadetta.
Janne: Alkuviikko meni sairastaessa. Iski angiina päälle, eli mukavasti meni alkuviikko kun kurkkua koski niin vitusti, ja kuumetta oli tuhat astetta kolme päivää putkeen. Loppuviikko otetaan rauhallisesti, paitsi lauantaina pitäisi roudata rumpuja Micragirlsille lainaksi, kun tulevat tänne Tampereelle keikalle. Ei ole vissiin keikka-autossa tilaa rummuille, hah.
HEAVY GRUNGEN SYNTY
|
Shortcuts to a Dead Endin julkaisua jouduttiin lykkäämään viikolla. Bändin kotisivuilla mainittiin syyksi kansitekniset ongelmat, mutta kun otin asian puheeksi, selvisi, että viivästyminen johtuikin useamman sattuman summasta.
Miitri: Ei saatu levyä tarpeeksi ajoissa valmiiksi, kun en kerennyt miksaamaan ja hommat olivat aivan vaiheessa. Kannet olivat kaiketi ajoissa, minä en.
Janne: Eipäs ollut. Koska biisit eivät olleet kaikki valmiita, ei pystytty päättämään levyn biisijärjestystä. Näin ollen kansienkin viimeistely viivästyi hieman. Playground halusi sitten siirtää julkaisua viikolla, jotta
kerkeäisivät tehdä jotain promoakin ennen levyn ilmestymistä. Ei siinä ollut mitään sen kummempaa. |
 |
Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta uutukainen saatiin huhtikuun alussa onnellisesti kauppoihin. Millaisia mietteitä Shortcuts To a Dead End tällä hetkellä herättää?
Miitri: Se rupeaa tuntumaan hyvältä levyltä. Aika parantaa haavat vai kuinka sitä sanotaan.
Janne: Siitä tuli hieman edellistä levyä monipuolisempi, tuhti rokkiplätty. Tyytyväisiä ollaan ja parempaan emme olisi pystyneet.
|
 |
Kakkoslevy poikkeaa debyytistä laajemmalla sävellysvastuulla, sillä tällä kertaa säveltämiseen osallistuivat tasapuolisesti kaikki jäsenet. The Long Snap To Zeron sävellystyöstä vastasivat ainoastaan Miitri ja Janne. Miltä Tommi Suonpään ja Antti Toiviaisen kappaleita tuntuu soitella, ja mitä pidätte heidän kappaleistaan?
Miitri: Ne ovat levyn kiistatonta parhaimmistoa ja olen etuoikeutettu saadessani soittaa noin lahjakkaiden ja nuorten lupausten kanssa samassa bändissä.
Janne: Paljon tykkään molempien tekeleistä, ja tykkään myös soittaa niitä. Asia, josta itsekin vähän yllätyin, on se, kuinka yhtenäinen levystä tuli, vaikka säveltäjiä onkin neljä. Kokonaisuus ei leviä käsiin. Kai se kertoo vaan siitä, että Monsteriser on aika yhtenäinen bändi. Tai sitten siitä, että meillä kaikilla on yhtä paska musiikkimaku. Meillä kenelläkään ei mielestäni ole kovinkaan tunnistettavia maneereja biisien teossa, joten
väitän, ettei kukaan kovin helpolla voi tunnistaa, mikä biisi on kenenkin aluillepanema. Joku voisi jopa luulla, että kaikki biisit on samasta kynästä, jos ei lue kansista tekijätietoja. Ja näin taisi Rumban arvostelijalle
käydäkin, kun se pisti kaiken paskan Miitrin niskaan, heh! |
Miten sävellys- ja äänitystyö poikkesivat edelliseltä albumilta muuten kuin laajemman sävellysvastuun osalta?
Miitri: Ei mitenkään. Mie painoin REC:iä ja olin nauhottavinani ja pojat olivat soittavinaan. Treenikämpällä hikoiltiin ainakin neljä kertaa yhdessä, viime kerralla taidettiin selvitä kolmella.
Janne:Joo, levyn äänitykset meni aivan yhtä rennoissa tunnelmissa, kuin ekankin levyn äänitykset. Ainakin henkilökohtaisesti. Miitri ei ainakaan meille ole tuottajana mikään natsi, joten jokainen sai itse olla omien suoritustensa kriitikko. Kun itse tunsi, että joku tietty otto meni hyvin, niin se oli sitten siinä. Studiossa olo oli leppoisaa puuhastelua. Sävellystöissä tuli henkilökohtaisesti raadaettua aika paljon enemmän kuin edellisellä levyllä, mutta taas sovituspuoli oli aika paljon vaivattomampaa kuin aikaisemmin. Se johtui varmaan soitetuista keikoista. Bändi oli paljon itsevarmempi ja muutenkin tiukemmassa tikissä.
|
Bändillä oli nauhoitusten aikana studiossa henkisenä tukena pahvihäkkinen. Onko Mika Häkkinen se ainoa oikea F1-mestari vai kelpuuttaisitteko hänen seuraksi myös pahviräikkösen?
Miitri: Jäämies on aika nössön oloinen jäbä, mutta Jenni Dahlman on ihq.
Janne: Meikäläiselle Häkkiset ja Räikköset, ja koko formulamaailma on täysin "ei vois vähemmän kiinnostaa" -osastoa, joten meikällä ei ole sitä ainoaa oikeaa F1-mestaria. Mutta jos pahvifiguureista puhutaan, niin mehän
tehtiin Antista 150 cm korkea pahvifiguuri levynjulkkareihin, kun mies itse ei ollut maassa, mutta pitihän ukko jotenkin saada tilaisuuteen edustamaan ja ennenkaikkea häväistäväksi. Näin ollen tästä lähtien ainoa
oikea mestari on Pahvi-Ändi.
Löytyykö kappalemateriaalista jotain kappaletta, josta olette erityisen ylpeitä? Jos löytyy, miksi?
Miitri: Kaikki kappaleet herättävät tietynlaisen suojelu- ja varjelureaktion, mutta meitsi tuntee hienoista ylpeyttä Candle for the Doomed -kappaleesta, sillä nauhoitusten alettua emme olleet soittaneet ko. kappaletta kertaakaan yhdessä ja silti saimme siitä oivan kesähitin aikaiseksi. |
 |
Janne: Meikä on snadisti ylpeä Shallow Waters -kappaleesta, koska siitä tuli vaan mielestäni saatanan kova, johtuen Miitrin loistavan väkevästä laulutulkinnasta.
|
 |
Muuten niin äänekkään rouheelta rocklevyltä löytyy myös yksi hauraampi kappale - akustinen Fly Me Away. Oliko se heti itsestään selvää, että myös Fly Me Away otetaan mukaan levylle vai aiheuttiko akustinen kappale ajatuksena aluksi epäröintiä?
Miitri: Ei ollut olemassa mitään akustista kappaletta ennen kuin ryhdyimme äänittämään. Meillä oli yksi päivä aikaa ennen kuin Antti lähti virityshommiin kuukaudeksi ja päätimme, että levy kaipaa happea. Niinpä teimme Fly Me Awayn siltä istumalta sävellyksineen ja äänityksineen. Ja
kappaleestahan tuli vähintäänkin aivan hyvä. Ja aivan hyvähän riittää.
Janne: Lähtökohtaisesti meillähän oli ylimääräisiäkin kappaleita mukana äänitysprosessissa, joten tiesimme että muutamat rallit putoaa pois. Mutta kuultuani Fly Me Awayn ensimmäisen kerran, tiesin heti että kyseinen kappale ei kuulu putoavien joukkoon. Loistava kappale kaikessa yksinkertaisuudessaan. Meillä on kuitenkin tapana mennä biisien ehdoilla, joten jos kappale ei vaadi särökitaraa, miksi sitä sinne väkisin survomaan. |
GRUNGE HETI PAIKALLA TAKAISIN?
Vaikkei Monsteriserin veivaama heavy grunge täysin grunge-lokerikkoon mahdukaan, niin nelikon rockissa on silti paljon vaikutteita ko. tyylilajista. Puhutaanpa siis hetki grungesta ihan näin ilmiönä. Isoin grungekausi oli 90-luvulla, mutta millaiseksi arvioisitte grungen aseman nykyaikana? Vieläkö sillä löytyy paljon kysyntää? Millaisen aukon Monsteriser täyttää grunge-genressä?
Miitri: Mielestäni tänä päivänä ei ole mitään grunge-genreä ja hyvä niin. Toki Monsteriserin musiikissa 90-luvun alun vaikutteet kuuluvat ja saavat kuuluakin, mutta varsinaista grungea Monsteriser tuskin on. Pikemminkin
rokkia metallivaikuttein.
Janne: Juu, meikä on kanssa sitä mieltä, että tuskin mitään varsinaista grunge-genreä ole olemassakaan. Ja jotenkin kaikki nuo genre-ajattelut muutenkin on aivan perseestä, koska ainakin itselläni tuottaa suuria
hankaluuksia aina hahmottaa, missä ne tiettyjen genrejen rajat oikein menevät. Meikä näkee sen jotenkin niin, että grunge oli vain yksi hieno ajanjakso musiikin historiassa, ja siitä tai sen ohessa sitten kehittyi muita raskaan kitaramusiikin genrejä, esimerkiksi stonerit sun muut. Mutta kyllä hyvälle musiikille genreistä piittaamatta aina löytyy kysyntää.
Nyt Suomessa eletään varsinaista hevibuumia, mutta mitä tuumisitte, jos grunge vielä palaisi oikein kunnolla takaisin buumin muodossa?
Miitri: Aivan sama. Jos ihmiset tykästyisivät todella sen ajan musaan niin mikä ettei. Mutta pelkäänpä pahoin, että ilmiö olisi hivenen vaivaannuttava ja ulkomusiikillisiin arvoihin liikaa painottuva, kuten nykyisin on tapana.
Janne: Aivan sama. Eiku sehän olisi loistavaa! Sittenhän mekin oltais muodikkaita ja ehkä jopa edelläkävijöitä.
Mitä mietteitä valloilla oleva hevibuumi muuten teissä kahdessa herättää? Onko siitä Monsteriserin kannalta enemmän hyötyä vai haittaa?
Miitri: Hevimuusikot ovat pääsääntöisesti rehellisiä suhteessa omiin tekemisiinsä. Ja mikäli ostava yleisö kunnioittaa ja on kiinnostunut tällaisesta taiteen alalajista, niin ei siitä voi kuin olla hyötyä kaikille
musiikin parissa painiville.
Janne: En osaa sanoa, onko siitä hyötyä taikka haittaa. Haittaa ehkä siinä mielessä, että tällä hetkellä raskaalla musiikilla on aivan liikaa ylitarjontaa. Näin ollen hyvien bändien on vaikeampaa päästä esille, varsinkin hyvien keikkojen saaminen on kiven alla, kun tarjokkaita on niin saatanasti.
|
Tehdäänpä pienoinen yhteenveto grungesta... Mikä grungekaudessa oli parasta? Entäpä löytyykö ko. musiikki-ilmiössä jotain erityisen ärsyttävää?
Miitri: Parasta on hyvät bändit, joita ko. ajanjakso tuotti. Paskinta on muutamat turhilta tuntuvat itsemurhat ja ihmiskohtalot, jotka myös olivat seurausta tuosta ajanjaksosta musiikin historiassa.
Janne: Joo, parasta on nimenomaan bändit ja joku sellainen "haistakaa vittu- ja tee se itse" -mentaliteetti. Ja sitten se maanläheisyys ja rehellisyys, joka niiden bändien tekemisissä paistoi läpi, ainakin alussa. Ärsyttävää ilmiössä taas oli se, kun koko homma räjähti liian isolleen, ja aitous hukkui ylitarjonnassa kaikenlaisten markkinamiesten hömpötyksiin. Näinhän
käy aina kaikille ilmiöille, jotka kasvavat ylisuuriksi. |
 |
Miitri oli jo toistamiseen ehdolla Emma-gaalassa Vuoden Tuottajana, mutta palkinto meni taas sivun suun. Tuliko olleenkaan sellainen olo, että "no helvetti, olisihan se palkinto saanut nyt jo tärpätä" vai oliko reaktio enemmän "ihan sama" -luokkaa? Paljonko arvioitte pelkillä musiikkialan ehdokkuuksilla olevan konkreettista merkitystä? Onko kyseessä vain kiva tunnustus vai poikiiko pelkkä ehdokkuuskin uusia kiinnostavia yhteydenottoja?
Miitri: En usko, että Monsteriserin kannalta ehdokkuuksilla olisi merkitystä. Ellei sitten ajatella, että ehdokkuuksien myötä, tietoisuuden kasvaessa,
joku olisi käynyt ostamassa meidän levyn. Henkilökohtaisella tasolla koen, että ehdokkuudet ovat olleet tunnustusta tehdystä työstä, mikä tuntuu tietenkin hyvältä.
Levynjulkaisukeikka on takanapäin ja tulevia keikkoja on jo tiedossa. Miten yleisö on ottanut uuden materiaalin vastaan? Onko jokin tietty kappale herättänyt erityistä haltioituneisuutta?
Miitri: En ole huomannut erityistä haltioituneisuutta, kuten en vanhankaan materiaalin kanssa.
Janne: Ei olla uuden levyn ilmestymisen jälkeen tehty yhtään keikkaa, joten ei tiedä vielä. Levynjulkkaritkin olivat vaan tilaisuus, jossa lähinnä soitettiin levyä, katsottiin videoo ja juotiin viinaa, koska Tampereen
Infernossa ei saa enää soittaa livemusaa. Vapusta alkaa keikat, joten sitten vasta saadaan nähdä ihmisten reaktiot uusista biiseistä.
Ehtiikö kitaristi Antti Toiviainen lainkaan nykyisin keikkailemaan Monsteriserin kanssa vai viekö Emppu Vuorisen kitararoudailu kaiket ajat? Nightwishan nimittäin pitää miekkosen nykyään kovin kiireisenä...
Miitri: Antti soittaa meidän kanssa sitten kun ehtii. Siihen saakka häntä tuuraa Kupiaisen Janne. Kylhä se Emppu tietysti saisi opetella virittämään omat kitaransa, että
myö päästäisiin harrastamaan.
Janne: Juu, Antti hoitaa kaikki ne keikat, jolloin sattuu Suomessa olemaan. Onhan tämä aika vittumainen tilanne, mutta tämän kanssa vaan pitää elää. Kaikista
eniten tämä tilanne taitaa vituttaaa Anttia itseään, ainakin miehen jutuista päätellen, mutta ei voi mitään. Onneksi meillä on kuitenkin hyvä tuuraaja, joten keikkojen hoitamisessa ei ole mitään ongelmia.
Mitä lähestyvä kesä tuo tullessaan?
Miitri: Mokoman keikkoja ja ehkä, jos Tokolan Janne suo, Monsteriserin keikkoja myös.
Janne: Juu, toivottavasti kesälle tulis vaan lisää keikkoja. On meillä kesäkuussa kylläkin n. 98% varmuudella yks iso ulkomaanreissu, mutta ei uskalla vielä kertoa, kun ei ole vielä ihan satavarma. Uutisoidaan siitä sitten, kun
varmistuu! Eli lähiviikkoina.
|
Haastattelun loppu alkaa häämöttää, mutta vielä on tilaa yhdelle kysymykselle. Pyysin Miitriä ja Jannea perustelemaan miksi heidän musiikkiinsa kannattaa ehdottomasti tutustua.
Miitri: En tiedä.
Janne: Onpas tuo Aaltonen nyt vaatimaton. No, sanotaan vaikka näin, että jos pidät raskaasta riffittelystä, kauniin surullisista melodioista, vahvoista lauluharmonioista ja suorasta naamaan potkivasta rokkaamisesta, pidät meistä! Ja koska me ollaan ihan saatanan hyviä! |
 |
|
|
|
|
UUSIN JULKAISU HAASTATELTAESSA
Shortcuts To A Dead End
|
KOTIPAIKKA
Lappeenranta, Imatra
JÄSENET
Miitri Aaltonen - laulu, kitara
Antti Toiviainen - kitara
Tommi Suonpää - basso
Janne Hynynen - rummut
DISKOGRAFIA
The Long Snap to Zero 2006
Shortcuts To A Dead End 2008
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
