Thornado
Illusion of Me
CD-R
4-
Suoraviivaista mutta melodiapitoista metallia soittava Thornado on julkaissut kahdesta biisistä koostuvan sieluntuotoksensa. Kappaleet on nauhoitettu ja jälkikäsitelty Noisecamp -studiossa Turussa.

Bändin musikaalinen anti perustuu melodiseen death-metalliin, konseptia on kuitenkin monipuolistettu powermetallisilla sävelkuluilla. Bändin virtuoosimaisten kitaristien soittotaito pääsee hyvin oikeuksiinsa, biisit pohjautuvat tekniseen kitarariffittelyyn ja niiden vastapainoksi sävellettyihin päällekkäismelodioihin. Biisit ovat suoraviivaisuudetaan huolimatta varsin monipuolisia, harmi ettei tyylillisesti bändi ole kovinkaan omaperäinen, pienellä mietinnällä bändin esikuvat paljastuvat ja samalla huomataan keneltä bändi on lainannut ja mitä. Vokaalipuolella luotetaan hyvinkin perinteiseen örinälaulantaan, vokalisointi ei ole omaperäisintä mahdollista, joten örinäosuudet jäävätkin armotta taka-alalle massiivisien kitaravallien varastaessa show:n. Luulen, että tämä on bändiltä täysin tietoinen ja tarkoituksenmukainen ratkaisu.

Kahdesta biisistä koostuva Illusion of Me on harmittavan lyhyt julkaisu. Muutama lisäbiisi olisi antanut kattavamman kuvan bändin tasosta, mutta näiden kahdenkin kappaleen pohjalta voi todeta että bändissä on potentiaalia. Soittotaitoa bändissä piisaa, mutta materiaalin omaperäisyys loistaa poissaolollaan. Kun kyse on nuoresta bändistä niin uskon, että bändin parhaat ajat on vielä edessäpäin. Bändin tavaramerkiksi voi laskea erinomaisen soittotaidon ja vailla vertaa olevan melodiantajun.
14.12.2004, Olli Rinnekangas
http://www.thornado.cjb.net/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 2252
Palaa »
Bookmark and Share