Adastra
...The System Falls Apart...
CD-R

Helsingistä kotoisin oleva Adastra on ollut toiminnassa muutaman vuoden. Aikaisemmin kun bändi vielä tunnettiin nimellä Breaker, laulajan vakanssia toimitti naislaulaja ja saatteen mukaan bändin saaman palautteen mukaan tämä vaihtoehto ollut kuitenkaan toimivin mahdollinen vaihtoehto. Bändin nimi ja kokoonpano asettuivat uomiinsa vuoden 2004 elokuussa.

...The System Falls Apart...:iksi nimetty demo laittoi heti miettimään, miksi nimi kuulostaa niin tutulta. Ehkäpä siksi että nimen teemassa liikutaan Megadethin uutukaisen tunnelmissa. Bändin musikaalisessa linjauksesta sen sijaan tulee lähinnä mieleen fuusio 80-luvun alun brittiheavystä ja Bay Area-bändeistä. Sävellykset ovat kantavia ja riffeissä on ideaa, mutta tämäntyyliseen musisointiin on hyvin vaikea tuoda mitään uutta. Parhaimmillaan Adastra toimiikin nostalgiatarkoituksessa. Bändin laulaja Ville Siikamäen laulutyyli toimii parhaiten kolmosbiisi Crossroadsin melodisissa säkeissä, joissa liikutaan hetkellisesti jopa melodisemman Kingston Wallin tunnelmissa. Muutenkin kappale edustaa demon toimivinta osastoa. Vokalistin laulanta kuulostaa riffien päällä hieman voimattomalta, hetkellisesti bändi jyrää hieman laulajan alleen. Tekninen osaaminen ja sanojen arkulaatio ovat kuitenkin hyvin kohdallaan.

Perusasiat ovat kohdallaan, soittotaitoa bändistä löytyy, yhteensoitto on varmaa ja kitaristilta löytyy taitoa myös soolotyöskentelyyn. Sooloilun onnistumista rumpalikin pääsee esittelemään piilobiisillä, joka koostuu täysin rumpupatteristonhoitajan yhdenmiehen show:sta, tavanomainen mutta viihdyttävä yksityiskohta demon loppuun.
09.12.2004, Olli Rinnekangas
Muita demoja Lisää »
Eyes of the Night  |  Adastra  |  
http://www.adastracave.tk/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1974
Palaa »
Bookmark and Share