|
|
|
Onneksi Saattue ymmärsi vaihtaa nimensä koomiselta kalskahtavasta Kiduttajat-nimikkeestä nykyiseen titteliinsä, sillä Kivisydän osoittaa bändissä olevan lupaavaa ainesta. Vaikka tämä omakustanne-EP aluksi enteileekin tavanomaista hidasta Suomi-synkistelyä, surumieliset melodiat viitoittavat onneksi tämän suruseuran tietä enemmänkin Paradise Lostin suuntaan kuin kotoisille majoille. Myös laulaja V.M:n angstisen raivoavassa laulussa on pientä Nick Holmes -kaikua, vaikka aivan samoille taajuuksille ei yletetäkään.
Kivisydämessä on siis kyse hitaasta ja raskaasta metallista, johon voisi joissakin kohdissa liittää jopa melodisen ja tunnelmallisen doom/death metallin leiman - etenkin viimeinen saattovirsi Puunaama kaataa ilon viljaa jo nautittavalla fiiliksellä. Muut kappaleet eivät niinkään jätä kovin pysyviä mielikuvia liian tavanomaisten riffien takia, vaikka heleänkaihoisat melodiat ja kahteen kappaleeseen sisällytetty Bianca Höslin naislaulu tasoa nostavatkin. Ehkä tähän on osittain syynä kliseesopassa rypevät sanoitukset, jotka eivät tuo kuolema/suru/rakkaus-akselille mitään uutta.
Kivisydän lupailee liiallisesta tasaisuudesta huolimatta hyvää Saattueelle. Bändin ote musiikkiin on omalla tavallaan virkistävä kotomaan muiden surusoittajien joukossa, nyt vain kytevä hiili pitäisi puristaa tiiviiksi timantiksi.
|
|
|
21.05.2004, Antti Klemi |
|
|
|
|
|
|
Palaa » |
|
|
|
|
