Metalheim Festival 2010 Tiketti Lippupalvelu

Darcasis
Promo
CD-R

Joensuu/Virrat -suunnalta oleva Darcasis esittelee neljän biisin CD-R -tuotoksellaan vajaat 18 minuuttia melodista ja kosketinvoittoista dark metallia. Lyhyehkön ja tunnelmallisen intron jälkeen käynnistyy demoksi laskettava tuotoksen ensimmäinen veisu, josta mieleen tulee lähinnä Finntroll. Assosiaatiot kaiketi johtuvat runsaista samantyyppisistä kosketinideoista sekä reippaasta humppakompista. Biisit rakentuvat kitaroiden ohella runsaiden kosketinosuuksien varaan, joiden vanavedessä tuntuu soljuvan lähinnä örinäpuoleen suuntautunut laulanta. Tempo pysyy lähinnä kaahauksen ja keskitempon reippaassa välimaastossa. Riffit vaeltelevat pääosin tummanpuhuvien melodioiden ryteiköissä ja kovin kaukana dimmuborgirmaisesta synavoittoisesta black metallista ei parhaimmillaan, tai pahimmillaan, olla. Kappaleet ovat suhteellisen toimivia, mutta turhan tavanomaisia.

Vaikka sävellyspuolella petrattavaa olisikin, on demon soundipuoli hyvällä mallilla. Kitaroista löytyy selkeyttä, säröä ja voimaa riittävästi tämänkaltaiseen ilmaisuun. Koskettimet ja rummut ovat kuuluvat, eikä soitinten tasapainottelussa soundipuolella ole valittamisen aihetta. Rääky- ja örinälaulun puolivälistä hoituva ääntely on tyypillisen keskitasoista ilmaisua. Ääni on sinänsä riittävä, mutta kaipaisi jotain hieman lisää. Nyt se tuntuu olevan innoton ja tasapaksun samea.

Darcasis jättää suuhun hieman ristiriitaisen maun. Toisaalta osaamista löytyy ja biisit ovat ihan toimivia, mutta jotenkin ne kuulostavat tasapaksulta ja hieman huonolta Gehenna-kopiolta. Kenties koskettimia voisi vähentää tai käyttää hieman luovemmin, sillä nyt biisejä laimentaa vähän turhankin tasainen synamatto.
17.11.2003, Serpent
Muita demoja Lisää »
Synghynä aijcan  |  
Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1804
Palaa »
Bookmark and Share