Script of Flood
Teaser
CD-R
5-
Script of Flood soittaa melankolista ja melodista hardrockia. Syntikat tuovat perinteiseen rock -kokoonpanoon hyvän lisämausteen.

Soitto on bändillä hanskassa, mutta mitään suurta kikkailua ei harrasteta. Biisit eivät ole maailman monimutkaisimpia, mutta ne kestävät kuuntelua hyvin ja vaativat useamman kuuntelukerran avautuakseen kokonaisuudessaan. Kaikennäköisiä lisämausteita on kylvetty kivasti pitkin matkaa ja niiden poimiminen vaatii aikaa.

Promolla riittää raskaita rullaavia hetkiä ja herkkiä koneilla maustettuja suvantovaiheita. Laulajan ääni toimii lisäksi loistavasti, eikä virheitä kuulla, niin kuin usein tahtoo olla bändin ollessa demoasteella. Aloitus ei tosin ole laulajan vahvin hetki promolla, mutta onneksi suoritus kasvaa jo saman biisin aikana reippaasti.

Promon kansiin on panostettu, mistä tulee hyvä vaikutelma myös. Suurin puute on biisien vähyys, kyllä tätä olisi enemmänkin kuunnellut. Mittaa on kuitenkin kohtuullisesti ottaen huomioon, että kyseessä on promo. Loppusanoina totean, että materiaali on erittäin kypsän kuuloista. Musiikissa on dynamiikkaa, eikä sen kuunteleminen kyllästytä.
04.11.2003, Pekka Ryhänen
Muita demoja Lisää »
Another Me  |  Withered  |  
http://www.scriptofflood.tk/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1870
Palaa »
Bookmark and Share