|
|
|
Argathin kolmen biisin demo pitää sisällään kolmetoista minuuttia paikoin varsin tunnelmallistakin death/black metal -sekoitusta. Kohtuullisen hienoilla
kansilla varustettu demo nojaa kitaroiden lisäksi kohtuullisesti myös syntikoihin, joilla luodaan biiseihin tummempaa väriä hieman lisää. Avausbiisi I Invoke
on riffeiltään osin selvästi kallellaan death metallin suuntaan, mutta rääkylauluilla ja syntikoilla kokonaisuutta tasapainotetaan hieman enemmän BM:n
puolelle.
Kosketinosuudet tuovat välillä mieleen norjalaisen Limbonic Artin, vaikka aivan yhtä kosketinvoittoisille maille Argath ei täysin karkaakaan. Tempo vaihtelee
nopean ja rauhallisen välimaastossa ja kitarat tuntuvat vuoroittelevan syntikoiden kanssa dominaattorin roolista. Soundillisesti demo ei yllä biisien
vaatimalle tasolle ja paketti kärsiikin tasaisesta suttuisuudesta. Rääkylaulut tuntuvat myös jäävän hieman turhan paljon taustalle. Vähemmän tarkassa
kuuntelussa tuotos kuulostaakin helposti täysin instrumentaaliselta.
I Invoke on kuitenkin sinänsä ihan lupaava demo, joka paremmilla soundeilla paranisi huomattavasti. Biiseistä löytyy ideaa, vaikka hiomisen varaa toki
joissain kohdissa onkin selvästi. Potentiaalia löytyy kuitenkin, yhtä kaikki. |
|
|
27.10.2003, Serpent |
|
|
|
Palaa » |
|
|
|
|