Kyynaamat
Musta syksy
CD

Kyynaamat on varsin mielenkiintoinen tuttavuus. Saatekirjeessään yhtye kertoo tarinaansa, joka on oikeastaan kertomus neljännesvuosisadan mittaisesta työvoitosta, jonka tulos on 12 biisiä karua kasarisuomirokkia albumilla nimeltä Musta syksy. Yhtye teki muinaisesta unelmastaan totta, ja julkaisi levynsä, mutta tulos ei ehkä ole aivan sitä mitä tavoiteltiin.

Kasaria Kyynaamojen soitossa kyllä on, yllinkyllin, kuten on tuotannossakin. Karusoundinen levy on tuotannollisesti semmoisella Esson baari -tasolla, ja se lienee ollutkin bändin tarkoitus. Laulusoundi on hiukan irrallaan muusta äänimaisemasta, ja tuntuu välillä suorastaan irtoavan biisistäkin. Soundillista balanssia levy ei oikein tunnu löytävän yrittämälläkään, ja lopputulema on melko meluinen, kuin piirisarjaan jääneen rokkibändin livekeikka kaverin miksaamana; kaikkea on liikaa, ja kaikki hautautuu kaikkeen muuhun. Ylenpalttisen kaiun ja rytmisektion ylivallan yhdistelmä tekee kokonaisuudesta tunkkaisen, vaikka onkin sanottava Kyynaamojen olevan selvästi parhaimmillaan juuri komppien puolella: basso kerää kaikista instrumenteista selkeästi eniten pisteitä suorituksestaan, eikä rumpujenkaan puolella ole varsinaisesti valitettavaa, vaikka aika perussuorittamiseksi takominen jääkin. Syntikka ulisee omiaan kaiken muun ohella, ja muutamaa huippukohtaa lukuun ottamatta jää turhaksi muuten, mutta tuo toki kahmalokaupalla lisää kasarimaustetta pöytään.

Teknisesti yhtye suoriutuu juuri ja juuri. Levyltä ei löydy yhtäkään eiryisesti nautittavaa musiikillista kohokohtaa, mutta mitään nolouden tasolle vajoavaakaan ei mieleen tartu. Kokonaisuus on toisen vuoden musiikkikoululuokan keskiviikkomatinean tasolla, ja bändin fiksuin veto ehkä onkin ollut ymmärtää olla yrittämättä mitään liian vaikeaa.

Mutta mutta... se biisinkirjoitus ja tyyli... oi-joi... huoh. 80-luvun, Dingon, Yön ja ehkä etäisesti Leevi & the Leavingsinkin makuista patetiaa riittää, ja esikuviaan iskelmällisemmin kirjoitettu rock on monipuolisesta biisimateriaalistaan huolimatta kovin laahaavaa. Kun tunkkainen soundi, suomalainen melankolia ja passiivis-aggressivisuus, hiukan horjuva musiikillinen taitotaso, ja aivan erityisesti ylettömäksi venytetty soiva pituus lyövät voimansa yhteen, on tuloksena rehellisesti sanottuna melkoinen kivireki kuunneltavaksi. Musta syksy on puuduttava, väärällä tavalla kotitekoisen oloinen, ja erittäin työläs kuuntelukokemus. Sanoitukset hukkuvat laulun soundiin, levyn tuotantoon, ja välillä laulutyyliinkin, biisien tarinat jäävät avautumatta, ja huomion kiinnittäminen musiikkiin alkaa jossain kuudennen biisin kohdalla olla todellisen työn takana. Useampaa kieputusta ei yksinkertaisesti jaksa, ja se on Suomi-rockille paha enne.

Musta syksy on luultavasti teos jonka piti syntyä. Se ei herätä suoranaista myötähäpeää, mutta toisaalta se on varmasti enemmänkin tekijoidensä rakkauslapsi, johon on kaadettu paljonkin sisällä kuohunutta luovuutta; harmi kyllä tuo luomisen tuska ja sydänveri eivät oikein avaudu satunnaiselle, aivan toisiin musiikkityyleihin kiinnittyneelle kuulijalle. Innoitus ja ideat on haudattu aivan liian monen yksittäisen ja yhteensopimattoman miinuspuolen alle, ja Kyynaamat jää tällä erää omakustanteiseksi kuriositeetiksi.

23.11.2017, Napero
https://fi-fi.facebook.com/kyynaamat/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 479
Palaa »