Dead End Scene
Dead End Scene
MCD
4-

Vuonna 2014 perustettu Dead End Scene on ehtinyt jo kolmanteen julkaisuunsa. Yhtyeen omaa nimeä kantava EP sisältää kuuden biisin verran erittäin hyvin tehtyä metallin ja raskaan rockin rajoista piittaamatonta musiikkia.

Jos oikein laiskottaisi, voisi yhtyeen tyyliä kuvailla vaikkapa amerikkalaiseksi: raskaat ja metallimaiset elementit kohtaavat popahtavia melodioita ja sujuvuutta, ja aggressio sulautuu tunnelmallisuuteen melko saumattomasti. Mukana on ripaus yllättävän hyvällä maulla metalcoren suunnalta sinne tänne lainattua junttaavaa jumputusta ja kirosanoja, ja osa kertosäkeistä suorastaa kutsuu möykkäämään mukana vaikkei sanoja muistaisikaan. Raskaan rockin puolelta on puolestaan lainattu melodisuutta ja muita tyylillisiä aineksia. Melkoinen sekasotku Dead End Scene siis paperilla on, mutta yhtye saa EP:nsä pysymään kasassa sangen hyvin, eikä kyse lopulta ole mistään amerkkalaismallisesta sarjatuotetusta muoviteollisesta kopiobändistä. Vaihtelu ei nimittäin käänny Dead End Sceneä vastaan, vaan bändi kuulostaa itseltään, ja runsaista ideoista kasatut biisit eivät tikahdu materiaalin runsauteen. Samalla pumpun soinnissa on jotain tutun suomalaista; liekö kyse laulajan tavasta käyttää ääntään?

Teknisesti nuori bändi on kovassa kunnossa. Soitto kulkee viimeisen päälle hyvin, ja kokonaissoundi on saatu tasapainotettua niin millilleen, että on vaikea uskoa EP:n olevan kokonaan kotitekoinen. Moni ammattimaisempikin yhtye olisi otettu tällaisesta tuotantotasosta, etenkin huomioiden musiikin runsauden ja dynaamisen vaihtelun. Homma toimii, ja mukaan ujutetut sinfonisemmat, tai ehkä paremminkin leffamusiikkimaisemmat, kohdat nivoutuvat saumattomasti viimeiseen biisiin. Siirtymä ensimmäisen kappaleen lähes kevyehköä thrashiä muistuttavasta avauksesta kuudennen biisin lopun minuutin mittaiselle fantasiaelokuvan soundtrackille on huomaamaton ja salakavala... ja kertoo myös näkemyksestä ja osaamisesta.

Suositellaan varauksetta kaikille modernin raskasrockin ja popahtavan metallin ystäville. Dead End Scenestä saatetaan vielä kuulla.

16.10.2017, Napero
Muita demoja Lisää »
Dance on Broken Glass  |  
https://www.facebook.com/deadendscene Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 844
Palaa »