Törkyraato
Iloinen jäänteidennäkeminen
CD-R

Törkyraadon edellinen arvosteluun saapunut demo oli vuoden 2016 Elimet muovipussissa. Silloinen death metal -tekele kärsi huonoista soundeista ja ylipäätään huolimattomasti kyhätystä materiaalista. Valitettavasti samat oireet ovat siirtyneet myös Iloinen jäänteidennäkeminen -cdr-julkaisulle.

Metal Archivesin mukaan yhtye on tässä välissä ehtinyt tehdä myös Ihmisruukku-ep:n ja myös jälkeen pari uudempaa ep:tä. Julkaisutahti on melkoinen ja ehkäpä yksi syy bändin julkaisujen surkeaan tasoon. Iloinen jäänteidennäkeminen nimittäin kuulostaa sekin nopeasti kyhätyltä raakileelta.

Kappaleita on levylle rykäisty seitsemän. Tyyli on koukeroluonteinen death metal, vuoroin nopealla ja välillä hitaammalla naputuksella. Rummut on yhä taputeltu kasaan surkeilla konesoundeilla. Lauluja ei ole liiemmin hiottu: ruokottomat rääkylaulut vielä menevät, mutta örinä on täysin yhdentekevää ja puhtaan laulun hoilotus suorastaan kamalaa kuultavaa.

Yhtyeen sävellystaito tuntuu ottaneen jopa askeleen taaksepäin - siinä määrin paskoja ja luokattomia riffejä on nytkin mukana. Kun vielä soundipuoli on helvetin huono ja munaton, täytyy vaan arvailla onko vika sittenkään laitteistossa vai kenties osaamisessa. Parempia soundeja kun saan minäkin aikaiseksi vaikka omalla Micro Cubella ja iPadilla.

Olipa syy mikä tahansa, Iloinen jäänteidennäkeminen on todella väsynyt demotekele, jonka kuuntelusta ei saa kuin päänsärkyä.

24.08.2017, Serpent
Muita demoja Lisää »
Elimet muovipussissa  |  
https://soundcloud.com/toerkyraato Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 360
Palaa »