Veristi
Vapaaksi
CD
2+

Vapaaksi on vaasalaisen Veristin neljäs julkaisu, ja jatkaa Alku- ja Musta sielu -kiekkojen asettamaa linjaa. Oopperamaisilla lauluilla ryyditetty melodinen ja hiukan sinfoniseksikin murrettu black metal -pohjainen metalli on vaikeaa lokeroida, mutta siinä on paljon kaikkea suomalaista, runsaasti monenlaista melodista, ja aivan liian paljon dramaattista ainesosaa.

Perussoitto bändiltä sujuu, eikä EP:llä ole teknisesti mitään valittamista. Tempoa riittää, biisejä on mietitty, eikä yhtyeen soittotaidossa ole puutteita. Riffejä on riittämiin, ja melodioita, leadeja ja pieniä kikkoja soittajilta irtoaa enemmän kuin tarpeeksi. Mutta kun Veristi toistaa samat kaksi virhettä kuin kahdella edellisellä levytykselläänkin, niin pakko kai on olettaa että kyse on luovasta visiosta eikä vahingosta...

Ensinnäkin sinänsä osaava bändi jää pahasti laulajansa jalkoihin, ja tallautuu rytäkässä lähes kuoliaaksi. Vokalisti Satu hallitsee äänensä, joskin kevyesti oopperamaisen ilmaisun ohella edelleen mukana roikkuva BM-kähinä on vieläkin liian hintelää kalipeeria perustellakseen uskottavasti olemassaoloaan. Sen unohtaminen jatkossa olisi suositeltavaa. Mutta varsinainen ongelma laulujen kanssa on se, että ne kahmivat aivan liikaa alaa kokonaisuudesta. Vapaaksi on tuotettu niin, että ankarasti ja taitavastikin töitä tekevä bändi hukkuu täysin koko esiintymislavan valtaavan vokalistin taakse, ja samalla uhrataan sekä suuri osa musiikin metallisesta sielusta että aivan kohtuuttomasti luovaa musiikillista voimaa. Kyse on varmasti tarkoituksella tehdystä taiteellisesta valinnasta, biisien kantava teema kun tuntuu olevan tarinankerronta ja eeppinen draama. Ja siitä pääsemmekin yllättävän tukevaa aasinsiltaa pitkin Veristin toiseen, kertaluokkaa suurempaa ongelmaan...

Veristi on dramaattinen. Eikä siis pelkästää dramaattinen, vaan äärimmäisen dramaattinen. Ei ole lainkaan liioiteltua sanoa että Veristi on suorastaan kiusaannuttavan melodramaattinen, samalla tavalla kuin kornisti ohjattu ooppera saattaa joskus lipsahtaa kliseisen melodraaman puolelle. Teuvo Tulio ja Valentin Vaala saattaisivat olla jopa kateellisia, Regina Linnanheimo kun ei varmasti koskaan hypännyt häväistynä kalliolta koskeen yhtä suurten tunteiden vallassa kuin mitä Veristi lyö pöytään. Valitettavasti tolkuttoman dramaattisten vokaaliosuuksien ja hiukan kankealla kirjakielellä laadittujen lyriikoiden lopputulemana on harrastajateatterimainen ylilyönti, joka jättää kuulijalle melkoisen kiusaantuneen olon. Jos se on Veristin perimmäinen tarkoitus, on yhtye siinä todellakin onnistunut; ennemminkin on kuitenkin kohtuullista veikata, että kylmän analyyttinen kuvakulma luomistyön ulkopuolelta voisi välillä olla yhtyeelle hyväksi. Emotionaalisuus/dramaattisuus-nappulan kääntäminen yhdestätoista takaisin jonnekin kuutosen tienoille voisi olla briljantti idea; liika on nimittäin lähes aina liikaa. Suomen kielikin antaa kankean suoran kerronnan ohessa myös pehmeämpiä ja lyyrisempiä ilmaisukeinoja, ja enemmän ajatuksia voisi herättää allegorisempi lähestymistapa. 

Kyllä Vapaaksi varmasti kohdeyleisönsä löytää, mutta suuremman väenpaljouden korvissa Veristi hukkuu väistämättä omaan dramaattisuuteensa. Pieni tunnekuorman keventäminen, vähemmän vokalistipainotteinen tuotanto, ja ehkäpä moniselitteisempi ja vähemmän teatraalinen lyriikka voisivat nostaa yhtyeen musiikista esiin uusia ja mielenkiintoisempia tartuntapintoja ja vahvuuksia. Tragedia ei ole ainoa synkkä taiteenlaji, ja ilman alleviivauksia voi saada aikaan enemmän ja uskottavampaa tunnetta kuin ylinäyttelemisellä.

16.08.2017, Napero
Muita demoja Lisää »
Musta sielu  |  Alku  |  Hylätty maa  |  
http://www.facebook.com/veristiband Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 635
Palaa »