Black Sea Deluge
I & II
2CD
4

Mallorcalta operoiva Black Sea Deluge ei ainakaan ennakkoteidoillaan informaatioähkyä aiheuta. I & II -nimillä kulkevat demot tulivat samoissa kansissa ilman mitään lisäinfoa. Ei saatetta, ei vihkoa, ei yksinkertaisesti mitään. Herättääkö toimintamalli mielenkiinnon yhtyettä kohtaan, se on hieman kyseenalaista. Tosin tämä sama kotikutoisuus ja sinne päin soitetut biisit tukevat mielikuvaa bändistä joka omien sanojensa mukaan soittaa "swamp-rockia".

Black Sea Delugen musiikki kuulostaa hieman krapulaiselta Josh Hommelta, sellaisen biisin kimpussa joka ei häntä vähempää voisi kiinnostaa. Soundimaailma on varsin kuppainen ja riffit ovat sieltä kaikkien bändien jämäosastolta. Näillä lähtökohdilla ei todellakaan voisi olettaa, että kyseessä on itse asiassa todella kova julkaisu, joka kaikessa kiirettömyydessään rullaa huomaamatta useampaan kertaan läpi.

Jotain välitöntä ja leppoisaa soittelusta huokuu, eritoten A Heart As Black As Minen romuluisessa groovessa jossa ei edes yritetä kuulostaa tiukalta. Dead To My Bonesilla on vastaavasti hieman enemmän jytää ja boogieta, eikä kuulija voi välttyä ajatukselta, että onkohan soittimeen päätynyt sittenkin Eagles Of Death Metalin levy, sen verran samankaltaisilta bändien toimintamallit vaikuttavat.

I & II ovat omalla tavallaan kauttaaltaan toimivaa tavaraa, sitä ei käy kieltäminen. Tarvitseeko bändin sitten enää muita julkaisuja tehdä, ainakaan tällä nykyisellä tiellään, onkin sitten toinen kysymys. Luulen näiden kahden levyn kiteyttävän olennaisesti kaiken mitä tällaisella musiikilla voi tehdä. III olisi jo hieman liikaa.

 

01.04.2017, Tuomio Harju
http://www.facebook.com/theblackseadeluge/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 457
Palaa »