StoneGazer
MDRM
CD-R

Puolen vuosikymmenen ikään ehtinyt tamperelainen stoner-poppoo StoneGazer on ehtinyt jo kolmanteen julkaisuunsa. MDRM, eli ilmeisesti avausbiisin mukaisesti "Modern Day Renaissance Man", on varsin toimiva viisibiisinen EP puhdasoppisen groovaavaa metallipainotteista stoneria, ja turhan usein puhkikalutun tuntuisen genrensä sisällä perinteinen mutta silti erittäinkin kuunneltava kokonaisuus.

Saatekirjeessään bändi painottaa groovea, ja sitä totisesti riittää. Soundillisesti yhtye on täysverinen tyyppiesimerkki onnistuneesta hassuheinärockista, laulutyyli mukaan luettuna, mutta tempo karkaa keskimäärin hiukan keskivertostoneria nopeammaksi. Tulos on parhaimmillaan juuri noissa nopeammissa kohdissa, kun vauhdikkaampi poljento kohtaa yhtyeen runsaan grooven ja miltei klassisen pörröisen soundimaailman. Aivan sohvan pohjalle vohveleita pohtimaan ei siis ole luovaa voimaa pössytelty, vaan meno pysyy reippaana ja mehukkaana.

Viisi biisiä on tämän kaltaiselle rokkaavalle EP:lle melko optimaalinen pituus. Peräti kolme biisiä tosin puhkoo viiden minuutin kriittisen rajan, mutta nekin onnistuvat pitämään mielenkiinnon yllä koko kestonsa ajan. Junnaamaan ei siis pitkistä biiseistä huolimatta jäädä. MDRM ei kuitenkaan onnekseen jää roikkumaan stereoihin yhtään pidemmäksi aikaa kuin mihin sillä riittää rahkeita; stonerilla on liian isoina annoksina tapana alkaa puuduttaa. Sopiva äijämäisyys istuu myös StoneGazerin soundiin kuin nenä päähän, ja tukee bändin baarin hajuista rokkaavuutta.

Mitään varsinaista valittamista ei levyltä löydy, ovathan genren perinteet ja konventiot viimeisen päälle hallussa ja biisinkirjoituskin toimii; toisaalta, ei MDRM vielä ihan täysi kymppikään ole. Tyylillisesti stoner on varsin koluttu genre, ja uusia polkuja sen saralla on hankala aukoa. StoneGazerin pitäisi vielä tirauttaa jostain pari tippaa hiekkalaatikon ulkopuolista omintakeisuutta jäädäkseen pysyvästi mieleen. Tekninen suoritus ja kenties visiokin ovat jo sellaisella tasolla, että rahkeet riittävät niiden puolesta vaikka mihin; lisäksi pientä muotin rikkomista ja pari originaalia ajatusta, niin tie alkaisi olla auki pilveen asti.

12.01.2017, Napero
Muita demoja Lisää »
Vol. II  |  StoneGazer  |  
https://www.facebook.com/StoneGazer Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 707
Palaa »