-->

TTX OD
TTX OD
CD-R

Tamperelainen TTX OD on perinteisen sapluunan äärellä, näin 2000-luvun toisen vuosikymmenen vinkkelistä katsottuna. Yhtye listaa vaikutteikseen Panteran, The Hauntedin ja Lamb of Godin. Eikä esikuvia käy kieltäminen, Lamb of God tuli vuonna 2014 perustetun kvartetin soundista mieleen jo ennen saatekirjeen avaamistakin. Sen verran Richmondilta tuoksahtivat (hyvällä tavalla) avausraidat Waves of Aggression ja Trickling Down Your Bloodline.

The Haunted puolestaan kuuluu rauhallisemmin rullaavassa Triggerissä sekä Revenantsissa. Päätösraita Crush Depth puolestaan osoittaa yhtyeen ymmärtävän myös eeppisemmän kappalerakenteen päälle. Samalla se saattaa olla jopa demon paras kappale.

TTX OD osaa soitannollisesti hommansa ja kappaleissakin on paljon ideaa. Vokalisti Villen soundista kuuluu heittäytyminen, vaikka välillä kovimmissa rääkäisyissä tuntuu kontrolli välillä heittelevän. Muuten homma on nätisti paketissa.

TTX OD:n demo kuulostaa selkeältä ja biisitkin toimivat. Vaikeinta yhtyeellä tulee varmasti olemaan siinä, että modernin metallin saralla riittää tekijöitä enemmän kuin tungokseksi asti. Yhtyeen pitää löytää vielä juju, jolla se erottuu massasta.

22.12.2016, Niko Kaartinen
http://facebook.com/ttxod Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 299
Palaa »
Bookmark and Share