-->

External
Dysphoria
CD-R
3

Nelihenkinen External  on yksi Pirkanmaan alueelta tulevista tuoreista metallilupauksista. Jäsenistöstä ainakin rumpuja takova Julius Lehtonen tuli aiemmin tutuksi toisen, jo hieman enemmän nimeä keränneen Raduxin, riveistä, kunnes lähti omille teilleen, ja mitä ilmeisimmin perustamaan juuri Externalia. Ja tuntuuhan kaverilla biisikynä tämän kakkosdemon perusteella kädessä pysyvän.

Jos nyt pieni vertailu jo mainittuun Raduxiin sallitaan, Raduxin ulosanti on astetta vesikauhuisempaa jo ihan laulujensa puolesta, kun taas External on kokonaisuutena hitusen melodisempaa ja tavallaan ”siistimpää”. Myös sitä saatteessa mainittua (Huom! Käsin kirjoitettu, mistä ehdottomasti plussaa!) groovea löytyy.

Dysphoria-demo näki päivänvalon, koska yhtye oli voittanut muutaman päivän verran studioaikaa eräässä bändikisassa, ja tuloksena on saatu aikaan pari uutta kappaletta. Kolmantena mukana on liveversio kappaleesta nimeltä Cradle of the Battlefield, josta saa hyvin vertailukohtaa studiokappaleisiin. Äkkiseltään ainakin tuntuu, että kolmosbiisin live-energiaa kaipaisi sinne studion puolelle, sillä kyllä tuosta tallenteesta enemmän sitä räkää ja potkua irtoaa.

Bändin ulosanti ei vielä ihan täyttä pottia kalasta, mutta kovasti lupaavia aineksia on, joten mieluusti yhtyeen kehityskaarta tulee jatkossa seurattua. Yhtenä kehityskohtana voisi mainita vielä laulajakitaristi Aleksi Haukkaluoman voxupuolen, josta tulee vielä hyvä, kunhan saadaan särmää ja äkäisyyttä lisää messiin.

14.10.2016, Marko Saarinen
http://www.facebook.com/externalband Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 250
Palaa »
Bookmark and Share