-->

Siimes
Käärmelinna III
CD
2+

Siimes on yhden miehen, Aleksin, bändi. Käärmelinna III -demonsa saatekirjeessä Aleksi tunnustaa sen puutteet, osuen niiden osalta vielpä aika kohdalleen, mutta mainitsee olevansa jo jossain määrin rohkeasti ylpeäkin teoksestaan. No, eipä Käärmelinna III:sta voi oikeastaan sen paremmin summatakaan, joten vähintäänkin miehellä on oikeanlaista itsekritiikkiä ja ymmärrystä oman työnsä arvosta.

Siimeksen musiikki on ainakin tällä kolmannella julkaisulla pehmeähköä tummasävyistä rockia, jonka esikuviksi mainitaan Elliott Smith ja Slint. Itse en kyseisiä artisteja tunne, mutta rauhallisesta, melankolisia tunnelmia välittävästä tunnelmoinnista on kyse, eikä Siimes jää istuskelemaan mihinkään perinteisen rockin lokeroihin tai konventioihin. Viiteen biisiin mahtuu puhdasta laulua, pianoa, monimutkaisiakin melodioita, pehmeästi soivia kitaroita ja pessimistisiä sanoituksia. Sävellykset ovat ehkä Siimeksen suurin vahvuus, ja esittämisen tekniikkaa hiomalla ne saattaisivat nousta vielä reippaasti Käärmelinna III:n tasoa korkeampaan lentoon. Tällaisina ne jäävät osin vakuuttavankin mutta muutamilta tärkeiltä osiltaan kömpelön tai epävarman makuisen suorituksen jalkoihin, eivätkä aivan pääse sellaiseen nousukiitoon kuin mihin niillä olisi kenties rahkeita.

Aleksin laulu kuuluu levykäisen epävarmaan osioon. Mies pidättelee ääntään, toisinaan laulaen kuin kuiskaten, eksyen välillä sivuun nuotista, vaikka itse ääni voisi rohkeammin käytettynä olla soivakin. Niissä muutamissa kohdissa, joissa äänenkäyttö karkaa kovemmaksi kuin perussäkeissä, kuuluu potentiaali joka saattaisi rohkeamman tuuttauksen siivin kantaa pidemmällekin. Toisaalta miehen omat sävellykset ovat sen verran monimutkaisia, että ne saattavat olla hänen äänelleen haastavia, ja paikoin lauluista voisi käyttää termiä "jollottava". Lisää väriä ja ilmaisua rohkeasti kehiin, niin sävellyksetkin saavat arvoistaan kohtelua.

Soitto toimii joiltain osin hyvin. Mainittua kömpelyyttä löytyy erityisesti rummuista, mutta osa kitaroiden riffeistä ja leadeista on tällaisen musiikin puitteissa ihan toimivaakin. Tuotannollisesti soundi on vahvoine bassoineenkin tasapainossa, ja kotitekoiseksi demoksi äänenlaatua on kehuttava.

 

Siimes ei ole huono projekti. Erilaisesta musiikinlajistaan huolimatta se tuo väistämättä ja selittämättömästi mieleen niin ikään kotimaisen Aarnin Bathos-levyn, jolla on jotain kummallisen samakaltaista, vaikka mitään todella samankaltaista niillä ei oikeastaan olekaan. Samalla Siimeksen musiikista kuuluu kuitenkin läpi jotain yhden miehen orkestereille oudolla tavalla yhteistä, niin soundillisesti, musiikillisesti kuin tunnelmallisestikin; ehkäpä useamman muusikon yhteistyöllä on tapana jalostaa kunkin omia ideoita ja kappaleen osasia pidemmälle, ja jopa kyseenalaistaa niitä tarvittaessa. 

Saatekirjessä mainitaan selkeä kehitys Käärmelinnan kahteen edelliseen inkarnaatioon verrattuna. Artisti osaa selvästi itse arvottaa tekemisiään, eivätkä kaikki omat lapset siis ole oletusarvoisesti aivan yhtä kauniita. Yhdistettynä kappaleista kuuluvan potentiaalin kanssa moinen rehellisyys omien tuotosten edessä tarjoaa jatkossakin hedelmällistä maaperää kehitykselle, joten voinemme odottaa seuraavalta Siimeksen julkaisulta vielä enemmän. Tällä kertaa Käärmelinna III ei vielä aivan vakuuta, mutta se on aihio, jonka työstämistä pitää jatkaa antaumuksella ja rohkeudella, ehkäpä sopivan palkkasoturilaulajan avustuksella. Sen verran mahdollisuuksia ja näkemystä hiomattomaksi jääneestä demosta jo kuuluu läpi, että tätä projektia ei todellakaan kannata aivan vähällä hylätä.

20.09.2016, Napero
https://www.facebook.com/siimesband Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 284
Palaa »
Bookmark and Share