Vuonna 2008 perustettu, vihtiläinen The SparK kertoo esittävänsä progressiivista ja sinfonista metallia. Yhtyeen 20-minuuttinen demonäyte koostuu kahdesta reippaammasta siivusta ja yhdestä pianon varaan rakennetusta slovarista. Yhtyeen pyrkimys on selvä, mutta homma on Inevitable Chain Of Incidentsistä päätellen vielä sen verran vaiheessa, että ei tätä voi oikein punastelematta kummaksikaan vielä kutsua. Ihan ilkeilemättä, kutsuisin The SparKia vielä tässä vaiheessa "kunnianhimoiseksi ja hyvinkin mielenkiintoiseksi, mutta aika pirun keskeneräiseksi metalliksi".

Monipuolisesti käytetyt koskettimet luovat yhtyeen kuvauksessa mainitun "sinfonisen" pohjavireen, johon suttuisesti äänitetyt särökitarat tuovat raskaampia aspekteja. Poikkitaiteelliselta tuoksahtavan kakkusen kuorruttaa kauniisti laulava, mutta hentoääninen naissolisti. Solistin ääni vuotaa ja karkailee toisinaan vähän vireestäkin - mikä on jossain määrin myös säveltäjän vika, sillä biisien melodialinjat menevät välillä laulajattaren äänialan ulkopuolelle - mutta tyttöä sentään pystyy vielä rykimättä kuuntelemaan. Yhtyeen karjujen resitoimat "stemmat" sen sijaan ovat sietämättömän huonoja. Varsinkin All We Know False (May Be True) -kappaleessa voidaan kuulla, että toisinaan ääneen pääsevien/karkaavien, taustalauluissa "auttavien" miesten olisi syytä pysytellä kokonaan hiljaa, semminkin kun demolta erottuvat pari miesääntä eivät A) osaa ääntää englantia edes auttavasti, eivätkä B) saa kommentaariaan osumaan toistensa kanssa taimiin.

Kappaleissa on kieltämättä näkemystä, eikä yhtyeeltä omaperäisyyttä puutu, mutta sävellyksiltäänkin vähän sekavat veisut jättävät sovituksellisesti paljonkin toivottavaa. Musiikin tunnelmat ja sävellykselliset teemat poukkoilevat sen verran rajusti ja hallisematta, että hommasta tulee pikemminkin jonkinlaisen avant garde -taidehevin maku kuin progressiivisuuden tuntu. Muun muassa näistä syistä demon parhaaksi työnäytteeksi jää hituri Ending In Tears, koska siinä ei tapahdu liikaa, joskin sekin on lähes kahdeksan minuutin mitassaan hiukan turhan pitkä. Mutta kunhan yhtyeen säveltäjä oppii panttaamaan ideoitaan eikä kippaa jokaista mieleen juolahtanutta jippoa aina työn alla olevaan kappaleeseen, sovituksista tulee vahvempia ja homma alkaa vaikuttaa jo todella lupaavalta. Tästä on hyvä jatkaa.