Exitium
July
CD-R
3

Vantaalaisen Exitiumin ensidemo Circle's End parin vuoden takaa ei ollut hassumpi ensiaskel nauhoitteiden haastavaan maailmaan. Nyt jatkoa on tarjolla neljän uuden biisin voimin.

July-nimellä paiskattu kappalenelikko on lähtenyt uurtamaan hieman uuteen suuntaan, muttei valitettavasti täysin onnistunein elkein. Nykivä, keskitempoinen death metal on yhä paketin keskiössä, mutta musa on saanut entistä enemmän tekniskokeellisia sävyjä. Valitettavasti rahkeet eivät aivan moiseen riitä, sillä samalla yhtyeen sulavuus on ottanut takapakkia ja paikoin biisianti tuntuu lähinnä itsetarkoitukselliselta tökkimiseltä.

Pahinta esimerkkiä demon monimuotoisuudesta antaa juuri aloitusraitana toimiva nimikkoviisu, johon on paitsi tungettu tätä nykivää rytmittelyä, myös koskettimia ja puhdasta laulua. Kaiken lisäksi sävellys tuntuu kahdeksan minuutin kestollaan aivan liian pitkältä ja venytetyltä. Siitä eteenpäin taso hieman nousee, jos ei nyt aivan päätä huimaavaksi käy myöhemminkään. Yleisesti ottaen biisien punainen lanka tuntuu olevan hieman kadoksissa ja lopputulos tuntuu hieman keskeneräiseksi jääneeltä.

Yhtyeen örinälaulu sujuu edelleen mukavasti. Sen sijaan puhtaissa lauluosioissa olisi edelleen parantamisen varaakin. Soundipuoli demolla on keskinkertaisen toimivaa ja sen kitarasoundi on rouheudessaan mukavaa kuultavaa. Sävellysten tekninen puoli tuntuu olevan kuitenkin hieman vaiheessa ja tällä puolella hiomistyölle on vielä tilaa reilusti. Lopputulos jää hintsusti keskitason paremmalle puolelle.

24.06.2012, Serpent
Muita demoja Lisää »
Circle's End  |  
http://www.myspace.com/exitiumfinland Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 668
Palaa »
Bookmark and Share