Amanita Virosa eli tuttavallisemmin valkokärpässieni on antanut nimensä myös mikkeliläiselle black/death metal -yhtyeelle. Tyylinsä puolesta yhtye voisi tosin olla kotoisin vaikkapa Göteborgin lähiöistä.

Flugonazol Oriol koostuu viidestä noin neliminuuttisesta vetäisystä ja tyylinsä puolesta meno on jotakuinkin samaa soppaa alusta loppuun asti. Ruotsalaisen melometallin vahvasti mieleen tuova ilmaisu ei vavisuta maailmaa sen enempää omaperäisyydellään kuin erinomaisuudellakaan. Tyylilajien äärimmäisimmät puolet temposta soundeihin, riffeihin ja ylipäätään kaikkeen mitä näissä genreissä voi kuvitella kuulevansa, ovat jääneet paitsioon. Flugonazol Oriolia voisikin luonnehtia kulmistaan pyöristetyksi oman genrensä levyksi.

Valitettavasti äärimmäisyyden poissaolo on johtanut myös melkoiseen tympäisevyyteen, jos ei onnekseen täysin äärimmäiseen sellaiseen. Kipaleet ovat kuivakoita vetäisyjä, joista on vaikea innostua edes yksittäisten riffien saralla. Ikävä sanoa asia ääneen, mutta tämä sapluuna on käytetty niin monta kiljoonaa kertaa, ettei Flugonazol Oriol tarjoile mitään ennen kuulematonta, tai edes hyvää pastissia sarallaan.

Soundit ovat ankean munattomat, laulupuolen ärinä ja örinä mitäänsanomatonta tavanomaisuutta ja kokonaisuus on muutenkin kovin kunnianhimotonta plätkyttelyä. Aivan kuin yhtye ei oikein itsekään tietäisi halutaanko tässä soittaa melodista blackia, kuolonmetallia melodisin vivahtein vai tuota jo edellä mainittua jöötteporisettiä. Niin tai näin, Flugonazol Oriol on valitettavan tylsä ja ankeasoundinen tekele.