Abstrakt
Promo 2012
CD-R

Noin vuosi sitten ensidemonsa pihalle sylkenyt Abstrakt lähestyy toisella tulemisellaan neljän biisin voimin. Kaksi näistä on saatekirjeen mukaan entuudestaan tuttuja, joten uutta matskua on laihanlaisesti.

Yhtyeen menoa voisi luonnehtia edelleen monien eri tyylilajien sekoitukseksi. Käytännössä yhdistelmä on kuin melodisen syntikka-blackin ja kevyt-deathin miksaus hienoisin hevivivahtein. Sävellyspuoli flirttailee myös 90-lukulaisen melodisemman metallin kanssa. Laulupuoli hoituu lähinnä örinä- ja rääkylauluin, jotka eivät ole sinänsä hassumpia. Näistä eri elementeistä kasattu teos on eräänlainen musikaalinen frankeinsteinin hirviö.

Valitettavaa kuitenkin on, ettei yhtyeen päättämättömyys ole johtanut mihinkään hyvään suuntaan. Meno on pääosin kovin keskinkertaista ja paikoin jopa huonouteen päin kallellaan. Soundit ja laulusuoritukset sentään ovat kohdallaan, mutta sävellys- ja sovitustyön puolella olisi vielä paljon tekemistä. Urakka ei ole toivoton, mutta tällaisenaan demoa ei kertakuuntelua enempää vapaaehtoisesti pyörittäisi.

08.05.2012, Serpent
Muita demoja Lisää »
Abstrakt  |  
http://www.mikseri.net/artists/?id=131598 Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 335
Palaa »
Bookmark and Share