Dice of Fate
Generation of Clones
MCD
4+

Kotimainen Dice of Fate on ollut toiminnassa vuodesta 2007 ja julkaissut muun muassa omakustannelevyn ja vieraillut kokoelmalevyillä. Uusin Generation of Clones -MCD koostuu kolmesta energisestä biisistä, jotka nappaavat heti ensitahdeillaan maailmaansa. Kolmihenkiseksi iskuryhmäksi bändi soi tarvittaessa yllättävänkin suureellisesti, vaikka rocktriolle ominaista pelkistettyä grooveakin on havaittavissa.

Dice of Fate on perussoundiltaan mielenkiintoinen tapaus, sillä bändin käsittelyssä thrash metal, amerikkalainen alternative metal ja raskas rockmusiikki hitsautuu yhdeksi kokonaisuudeksi. Julkaisun tuotantopuolella puhuu kokemus, sillä miksauksesta ja masteroinnista vastaa Annihilatorin perustajajäsen Jeff Waters. Tyylisuunnan huomioiden, julkaisun äänimaisema ei ole aivan raskaimmasta päästä, mutta selkeät soundit paljastavat bändin ykkösnyrkin, eli tarkkaakin tarkemman yhteensoiton. Kitaristi-laulaja Antti Hokkalan vokaaliosuudet nostavat biisit oikeaan loistoonsa, sillä laulusoundista löytyy tarvittavaa särmää, mutta myös herkkyyttä tilanteen niin vaatiessa. Minilevy kestää hyvin kuuntelua, sillä biiseihin ei kyllästy helpolla ja äänitteen päättävän nimikkobiisin jälkeen tulee pakottava tarve painaa uudelleen play-nappulaa.

 

03.12.2011, Olli Rinnekangas
http://www.diceoffate.com/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1869
Palaa »