Kaleva-lehden järjestämän valtakunnallisen bändikilpailun voittaja Arabia Arabia ei ole tyylisuunnaltaan aivan Imperiumin keskeisintä antia, sillä basso, rummut, piano ja laulu -pohjalta toimiva trio ei edusta raskaspotkuista musiikkiosaamista.
Yhdestä biisistä koostuva What Is your Name (Yellow Patterns) -single esittelee jazzilta haiskahtavan kokoonpanon, jonka edesottamuksissa voi havaita tuulahduksia myös 70-luvun kotimaisesta progesta. Kitaran repertuaarista pois jättäminen on antanut tilaa koskettimille, joilla onkin erittäin hallitseva rooli soundin kokonaiskuvassa. Biisin kantavaksi elementiksi paljastuu kuitenkin Konsta Koiviston eläytyvä laulutyyli, joka taipuu vaivaitta herkästä tunnelmoinnista rock-elvistelyyn saakka. Yhden biisin pohjalta on vaikea tehdä Arabia Arabiasta laajempia päätelmiä, mutta bändin tyylitajua ei voi kun ihastella, sillä pienillä moderneilla nyansseilla bändi on päivittänyt musiikkinsa 70-luvulta nykypäivään.
|