Korpikuusen kyynel
Existing Exception
MCD
4+

Korpikuusen kyynel väläytteli potentiaaliaan jo edellisellä Sense The Dreadful Presence -äänitteellään, joten ennakko-odotukset uutta Existing Exception -minilevyä kohtaan olivat syystäkin nousseet korkeisiin mittasuhteisiin. Uutuustuotos ei tuota pettymystä, sillä tällä kertaa melodiapitoiseen sävelsoppaan on haalittu myös omasta puutarhasta löytyviä lisämausteita.

Ilahduttavaa on huomata, ettei biisimateriaalia ole sävelletty genresidonnaiseksi, sillä bändin tekemisessä yhdistyvät monenlaiset vaikutteet. Pääpaino on kertosäevetoisessa musiikissa, mutta kokonaisuus pitää sisällään myös akustista tunnelmointia ja hieman yllättäen jopa humppatahteja. Maija Nyströmin edesottamukset nostavat sävellykset oikeaan loistoonsa, sillä mukautumiskykyinen laulajatar klaaraa haastavimmatkin lauluosuudet ongelmitta. Korpikuusen kyynel tarjoaa uutuusäänitteellään paljon enemmän kuin mitä bändin nimestä voisi päätellä, sillä puolivillaisesti esitetty folkmetalli ei kuulu tämän laulu- ja soitinyhtyeen repertuaariin.

03.08.2011, Olli Rinnekangas
Muita demoja Lisää »
Sense The Dreadful Presence  |  
http://www.korpikuusenkyynel.com/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 2146
Palaa »