Sabhankra
Our Kingdom Shall Rise
CD-R

Sabhankra oli alunperin laulaja-kitaristi Savas Sungurin Constantinopolis-niminen sooloprojekti, joka muutaman julkaisun jälkeen päivittyi bändimittaan ja samalla nimi vaihtui nykyiseksi. Turkkilaisbändin uusin aikaansaannos Our Kingdom Shall Rise ei tarjoile kebab-meininkiä, vaan vaikutteita on ammennettu pohjoismaisesta metalliosaamisesta.

Uutuustuotosta ei voi kategoroida suoraan, sillä biisien teemat vaihtelevat suuresti. Avausbiisi Alive kuljettaa lähes sankarimetalliosastolle, mutta mitä enemmän julkaisun loppua kohti edetään, sitä vahvemmin muuttuu tunnelma lähemmäksi folk-vaikutteilla rikastettua death metalia. Vokaalipuolella meininki on monipuolista, sillä lauluvastaavalta lähtee uskottavasti niin heavyfalsetit kuin örinäosuudetkin. Vaihtelevista tunnelmista huolimatta materiaalia vaivaa lievä mielikuvituksen puute, sillä jokainen biisi maistuu suussa jo valmiiksi pureksituilta. Julkaisun äänimaisema on ärsyttävän diskanttipainoinen ja samalla turhan kliinisen oloinen, sillä studioviila on hionut kaiken särmän pois perussoundista. Istanbulin kaiffareiden uutuuspromolla ei mikään ole täysin pielessä, muttei mitään erityisen mullistavaakaan ole ääniraidoille eksynyt.
 

15.11.2010, Olli Rinnekangas
http://www.sabhankra.net/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 701
Palaa »
Bookmark and Share