Mother Susurruksen ensiaskeleet ovat melkoista raivoa sekä haikeutta. Kahdelle biisille kellottuu mittaa yli puoli tuntia: ensimmäinen Whoremonger kestää yli 11 minuuttia ja Apocatastasis  rapiat 21 minuuttia, joten rahalleen saa vastinetta sludgen, post-rockin (tai -metalin) ja doomin maisemissa.

Tunnelmointia piisaa ja vaikka biiseillä on mittaa, ei pituutta juuri huomaa. Kappaleiden rakenteessa on draamaa ja kaarta, jolloin korva ei pääse puutumaan ja musiikki vie jatkuvasti eteenpäin. Raivokkaasti etenevälle levylle on ripoteltu yksittäisiä elementtejä sopivan kitsaasti, joten askeettisen oloinen kokonaisuus ei laajene orkestroidun rymistelyn puolelle missään vaiheessa, vaan paketti etenee nostatusten ja nollausten kautta loppuun kunniakkaasti.

Vokalisointi on enimmäkseen vihaista kurkusta kumpuavaa huutomurinaa, mutta välissä kuullaan myös puhtaampaa ilmaisua. Äkäisesti surisevat kitarat pitävät otteessaan ja rytmiryhmä juoksuttaa kolossaalisia riffejä mukavasti rullaavana massana eteenpäin. Soundit ovat musiikkiin nähden mukavan rupiset, massasta saa kuitenkin selvää eikä homma leviä total-tuhnun puolelle missään vaiheessa. Varsinkin toisen kappaleen puoliväli luo vahvaa mielikuvaa aalloista, tyvenestä, vuoksen laskusta ja hitaasta noususta takaisin tuhoamaan sen mikä juuri on saatu rakennettua.

Levyn saa ladattua yhtyeen kotisivuilta kokonaisuudessaan, halutessaan vaikka FLAC:na, joten mikään ei estä toteamasta asiaintilaa omakohtaisesti. Suosittelen tutustumaan. Mother Susurrus on ihan valmista tavaraa  ja vaikka  tätä julkaisua nyt demona arvostelenkin, on kyseessä oikeastaan omakustanne-EP. Täysverisenä julkaisuna EP olisi kahminut pisteitä jostain 7-8:n välimaastosta, bändi ei siis oikeastaan ole mitään demotason kamaa.