Reippaalla tahdilla demojaan takonut Refusal on ehtinyt jo neljänteen vetoonsa, mitä voi pitää hyvänä saavutuksena parin vuoden sisällä. Tyylinsä puolesta brutaalimpaan suuntaan kulkenut bändi on ottanut askeleen eteenpäin ja Where's Your Heart? onkin mahdollisesti bändin parasta antia tähän asti.
Neljästä brutal death metal -iskusta koostuva demoke ei turhia omaperäisyyden suuntaan kumartele, vaan pistää päänsä nyökkymään enemmänkin jenkkiläisen kuolon suuntaan ja löytyypä biiseistä myös aimo vivahde uudemman tyylisuunnan Napalm Deathia. Vaikka nipussa on ehkä ripaus myös thrashia, death metalin ulkopuoliset ainekset ovat vähissä ja oikeastaan hyvä niin. Mitäpä sitä lisämausteita iskemään muutenkin toimivaan kamaan.
Reipastempoinen kuolo vaatii yleensä myös hyvät soundit, ja tällaiset Refusal on myös platalleen saanut. Kitarat möyrivät tukevan brutaalisti ja rummuista löytyy potkua enemmän kuin tarpeeksi. Homma kruunataan perinteisellä, mutta hyvällä örinätyöllä. Kelpaa. Ei tällä teoksella ehkä vielä maailmoja valloiteta, mutta sen verran kehityskelpoista on poppoon moukarointi, että pienellä hionnalla näkisin tässä potentiaalia varsin hyväksi tapaukseksi. |