Jos kotimaisen Vuohen tyylisuuntaa pitäisi pelkän yhtyeen tai tuotoksen nimen perusteella arvailla, menisi moni veikkaus arvattavasti black metalin puolelle. Eikä täysin väärin heitto päätyisikään, sillä tottahan toki tässäkin tapauksessa moisesta vaikutteita on, vaikka yhtä lailla orkesteri veivaa myös grindin ja death metalin parissa.
Lähimpänä vertailukohteena lienee kuitenkin pitkän linjan puurtaja Impaled Nazarene, joskaan Vuohen hulluus, aggressio tai äkkivääryys ei aivan ensin mainitun tasolle pääsekään. The Rising Era of Goat kuitenkin piisaa täynnä yritystä, kiukkua ja suoraviivaista menoa ja meininkiä, jossa kuolo, grindi ja mustuus paiskaavat kättä, ja vieläpä mukiinmenevän hyvin tehtynä.
Biisimateriaali ei ole erityisen innovatiivista tai genresuuntia uusivaa, lähtökohdistaan huolimatta, mutta sen raipakka ja aidolta tuoksahtava into toimii juuri sen verran hyvin kuin IN-verrokkibändiltä sopiikin olettaa. Laulupuolen kärkevä rääkkynä ja toisaalta möräkkä örinä toimivat hyvin, eikä rummuistakaan löydä varsinaista valittamista. Ainoastaan kitarapuolen sähisevä soundi voisi olla pari astetta tiukemmalla ja tukevammalla pohjalla.
Vuohi yrittää ja pääosin myös onnistuu, mutta muutamia vähemmän vahvoja lenkkejä vielä paketista löytyy. Loppumaku on kuitenkin positiivisesti yllättävä. |