Stonetone
Bubbles
CD-R
3+

Stonetonen kahden biisin Bubbles -promo kuljettaa modernisoidun rockväännön pariin. Edesottamuksissa on aistittavissa grunge-henkeä, mutta lisämausteita sävelsoppaan on haalittu aina punkista reggae-tahteihin saakka.

Orkesteri ei ole tehnyt itseensä tutustumista kuuntelijalle kovinkaan helpoksi, sillä noin kuuden minuutin julkaisussa riittää mittaansa nähden yllättävän paljon sulateltavaa. Rockpartion suoltamalla materiaalilla on pahana tapana repiä, raastaa mutkitella ja rönsyillä siinä määrin, ettei biisien sisälle aivan helpolla pääsekään. Useamman kuuntelukerran jälkeen alkavat materiaalin solmukohdat aukeamaan, mutta silti soitannosta jää mieleen harmittavan rauhaton yleisvaikutelma.

Edellisdemon ongelmista bändi on ottanut opikseen, sillä nyt soundimaailma on kohdallaan ja lauluvastaava Tapio Malmio on selättänyt vireongelmansa ja laulaa muutenkin monipuolisemmin kuin aikaisemmin. Orkesterin kehityskäyrä näyttää nousevalta, mutta aivoriiheen jää mietittävää miten biiseistä saisi tarttuvampia, menettämättä kuitenkaan orkesterille ominaista arvaamattomuutta. Siinäpä vaihtoehtorokkareille pohdittavaa.
 

22.03.2010, Olli Rinnekangas
Muita demoja Lisää »
Giants II  |  
Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 791
Palaa »
Bookmark and Share