Les Ténèbres
...and the Waves Came Crushing Down
CD

Les Ténèbres ei ole nimestään huolimatta ranskalainen, vaan norjalainen yhtye - jos bändiä ei soundin perusteella varsinaisesti välttämättä vuonojen kasvatiksikaan tunnistaisi. Norjankielisessä päätösraidassa bändin melodinen ja surumielinen doom metal tosin saa seurakseen Enslaved-henkistä kaihoisaa eeppisyyttä, ja itse asiassa kyseessä onkin bändin debyyttijulkaisun, ...and the Waves Came Crushing Downin omaperäisin ja kenties toimivin raita.

Keski-iältään vain himpun verran päälle parikymppinen Les Ténèbres voisi ennemmin olla kotoisin 90-luvun alun Englannista, tarkemmin vaikkapa Yorkshiren alueelta, jossa riipaisevat melodiat ja hitaanpuoleisessa keskitempossa laahustava poljento naitettiin tuomiopäivän seremonioissa toisilleen. Les Ténèbresin tapauksessa tätä yhtälöä sävytetään paitsi pohjoisempien ulottuvuuksien vaikutteilla, myös päähahmo Gustav Jørgen Pedersenin kohtuullisen onnistuneella, haavoittuvalla mutta uljaalla laululla, josta tulee jossain määrin mieleen vielä kypsymättömämpi versio Solsticen debyyttialbumilla laulaneen Simon Matraversin äänestä. Mausteena käytetyt örinät kuulostavat puolestaan varsin heikoilta, kuten myös sävellykset tempon paikoin nopeutuessa.

Les Ténèbres on siis lupaava, mutta vielä verrattain tavanomainen melodisen melankolia-doomin tulokas. Väittäisin, että jos bändi malttaisi tehdä vielä pelkistetympiä kappaleita ja karsia muutamia pikkunättejä sovituksellisia ratkaisuja, tuloksena olisi vallan toimivaa, eeppistä doom metalia. Bändin soundi ei kenties ole tällaisenaan erityisen raskas, mutta mielestäni juuri se osaltaan tuo tälle EP:lle inhimillistä ja haavoittuvaa luonnetta ja ulottuvuutta, joiden soisi Les Ténèbresin musiikissa säilyvän tulevaisuudessakin.

04.08.2009, Antti Korpinen
http://www.myspace.com/lestenebres Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1089
Palaa »
Bookmark and Share