T.O.M.E.
I-III
CD-R
4

Matalaprofiilisena esiintyvä ja ilmeisesti vasta uransa alkuvaiheessa oleva T.O.M.E. edustaa uutta mielenkiintoista tulokasta kotimaisessa black metal -kentässä. Ensimmäinen ja ilmeisesti samalla viimeiseksi jäävä demo sisältä kolme pitkää biisiä hypnoottista, hidastempoista ja tavallaan myös varsin tunnelmallista black metalia.

Tekeleen reilun puolituntinen pituus selittyykin helposti sen aikomuksena tulla julkaistuksi varsinaisena kokopitkänä, joten tältä osin tyypillisen demomuotin sivuuttamisen ymmärtää enemmän kuin hyvin. Itse musiikki puolestaan kestää hyvin pitkät, lyhyimmilläänkin kymmenminuuttiset kappaleet, joiden rujo sointi on oikeastaan varsin maukasta kuultavaa. Yksinkertaisten riffien seurassa on kiehtovia yksityiskohtia, kuten vaikkapa vikan biisin ridellä rytmittely ja vokalisoinnistakin löytyy muuta kuin vain tavanomaista ärähtelyä ja rääkymistä. Mikä parasta, levyn pahaenteinen tunnelma leijuu kokonaisuuden yllä kautta keston.

Aivan erinomaisuuteen paketti ei yllä, vaikka omaleimainen jälki korvaa miellyttääkin ja kaikkiaan demo yhdistää hyvin tuttua ja tuntematonta. Soundeiltaan levyä voisi luonnehtia puoliraa'aksi eli jossain määrin primitiivisen ja toisaalta viilatun että hinkatun jäljen puolivälissä olevaksi. Toimii riittävän hyvin ja etenkin tässä yhteydessä paremmin kuin kelvollisesti.

Toivotaan, että I-III saavat cd-r-lättyä paremman muodon, tavalla tai toisella, sillä kyllähän tätä etenkin talvisemmissa tunnelmissa voisi kuvitella kuuntelevansa lisääkin.

06.07.2009, Serpent
http://www.myspace.com/hordeoftome Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1247
Palaa »
Bookmark and Share