Kotimaan kamaralta ponnistava ja tunnelmallisuuteen luottava Teardown jatkaa korkeatasoisten äänitteidensä sarjaa, sillä Cyanotic-promosta ei suurennuslasillakaan löydy perustavanlaatuisia puutteita. Edellistuotosten ajoista bändin tyylisuunta on pysynyt kokolailla ennallaan, mutta muuten materiaali on ottanut pienen harppauksen laadukkaampaan suuntaan.
Cyanotic on kolmen biisin ja viidentoista minuutin melankoliapläjäys, joka kuulostaa vaihtelevuudestaankin huolimatta vahvasti bändiltä itseltään. Lauluvastaava Katja Pieksämäen tulkintoihin on tullut roppakaupalla lisää ilmeikkyyttä, joten nyt laululinjat taipuvat saumattomasti materiaalin mukaiseksi. Teardownille ominainen raskauden ja haurauden yhdistelytaito on edelleen voimissaan, joten äänitteeltä ei nyansseja puutu. Epätoivo on julkaisun perusolotila, josta uiskennellaan vielä huomattavasti tummempiinkin vesiin, joista rantautuminen levolliseen olotilaan ei tule kysymykseenkään.
Teardownin edesottamuksissa oli havaittavissa orastavaa omaperäisyyttä jo ensituotoksella, mutta nyt mm. Katatonian ja The Gatheringin parhaita puolia hyödyntäen bändi on päivittänyt soundinsa kohdalleen. Teardownilla on hyvin pullat uunissa, sillä kaikinpuolin iskukykyinen kokoonpano odottaa vain ottajaansa.
|