Metalheim Festival 2010 Tiketti Lippupalvelu

Embreach
Deafening Silence
MCD

Vantaalla vaikuttava Embreach on tuttu tapaus arvostelupöydälläni, sillä muistan arvostelleeni aikaisemmin jo pariinkin kertaan bändin sieluntuotteita. Jo edellisellä Her Grace -promolla alkoi bändin yhteensoitto hakeutumaan omanlaisille urille, mutta nyt karttamerkit johdattelevat vieläkin mielenkiintoisempiin maisemiin.

Neljästä biisistä koostuva Deafening Silence ei kangistu kaavoihinsa, sillä biisimateriaalissa on havaittavissa vaihtelevuutta. Teknispainotteiset biisit tarjoilevat raskaimmillaan melodiapitoista death metal -runttausta perin uskottavasti, mutta tunnelman niin vaatiessa kokoonpano onnistuu rauhoittamaan soitantonsa kevyeksi menettämättä uskottavuuttaan. Vokaalipuolella meininki on monipuolista, sillä lauluvastaava Sami Honkosen palleasta lähtee uskottavasti niin huutolaulu kuin puhtaampikin tulkintatyyli. Monipuoliset sävellykset vaikuttavat ensikuulemalta hieman päämäärättömiltä, mutta useamman kuuntelukerran jälkeen materiaali alkaa vetämään kuuntelijaa voimalla veneeseensä.

Minilevyn helmeksi paljastuu yleisestä linjasta eniten poikkeava päätösbiisi In Your Wake, joka esittelee bändin melodisemmillaan. Moniosainen noin 10 minuutin teos kantaa vaikuttavasti koko mittansa ja lopun tunnelmallisuus onnistuu aidosti koskettamaan lähes kaiken kuullutta demosetääkin.
23.11.2008, Olli Rinnekangas
Muita demoja Lisää »
Her Grace  |  End of the Line  |  
http://embreach.net/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 2580
Palaa »
Bookmark and Share