Process Pain
The Beginning
CD-R

Siinä missä käsite moderni death metal ja deathcore ovat monelle suoranaisia kirosanoja, on niillä vastapainoisesti myös vankka kannattajakuntansa. Vaikka allekirjoittanut kallistuukin enemmän ensiksi mainitun ryhmän suuntaan, on pakko nostaa hattua Process Painin viisikolle ällistyttävän kovasta pelinavauksesta.

Osasiin pilkottuna The Beginningin voisi ajatella koostuvan puoliksi death metalista, neljänneksen hardcoresta sekä vartin verran melodisemmasta metallista. Nämä yhteen muussattuna, tai pikemminkin taidokkaasti toisiinsa yhdistettynä, sekä tiukalla soitannalla ja demoksi äärimmäisen hyvällä tuotannolla varustettuna muodostavat kovan paketin, joka vetää turpiin nykyaikaisen raskasmetallin keinoin rystyset valkoisina.

Vaikka jälki onkin pääasiassa nykykuolon ja deathcoren yhteinen kädenpuristus, löytyy tekeleestä viitteitä myös perinteisemmän kalmametallin suuntaan - tästä parhaana esimerkkinä demon mainiosti lopettava Your Last Day, joka tuo mieleen lähinnä Obituaryn. Eikä edellä mainittua dm-legendaa voi ohittaa muutenkaan, sen verran paljon solisti Jan-Erikin oksennusmurinat tuovat positiivisia assosiaatioita päähän.

Pyöritti faktoja sitten mihin suuntaan tahansa, on pakko myöntää bändin tehneen ällistyttävän kovan ensi-iskun oman genrensä nimissä, sulattaen jopa tällaisen vanhan vääräleuan mielen lämpenemään moiselle nykyaikaiselle turpakäräjätouhulle. Vaikea arvata miten bändi tästä vielä parantaa, mutta toivotaan, ettei kaikkia kortteja ole vielä lyöty pöytään.
17.11.2008, Serpent
http://www.processpain.com/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 2155
Palaa »
Bookmark and Share