Cry Of Pain
This Hell Inside Your Head
CD-R
3
Cry Of Pain on perustettu vuonna 2000 jolloin bändin jäsenet olivat vasta ala-asteella. Alunperin bändi soitteli mm. HIM-covereita, mutta jo ensimmäisellä demonauhoituksella luotettiin omasta sävellyskynästä syntyneisiin huomattavasti raskaimpiin kappaleisiin. This Hell Inside Your Head on jo bändin neljäs omakustanne ja sisältää neljä bändin näköistä biisiä.

Orkesterin tyylisuuntaa voisi kuvailla melodiapitoiseksi metalliksi, johon astetta raskaammat mättöosuudet antavat oman pikantin säväyksensä. Riffipuolella ei tavallisuudesta poikkeaviin suorituksiin ylletä, mutta melodiapuolella asiat ovat toisin, sillä etenkin kitaraleadeissa on havaittavissa kieronlaista omaperäisyyttä. Vokaalipuolella luotetaan örinälaulannan ja puhtaamman tulkinnan vuoropuheluun. Örinäosuudet ajavat hyvin asiansa, mutta puhtaammat tulkinnat lähtevät kitaristi-laulaja Rikulta hieman turhan väkinäisen kuuloisesti.

Promolevyn pienoiseksi puutteeksi paljastuu pieni näkemyksen puutos, sillä biiseistä voi havaita orastavaa omaperäisyyttä, mutta biisit eivät jaksa kantaa tunnelmiaan kunnolla kalkkiviivoille saakka. Ensi kerralla roppakaupalla mielikuvitusta riffiosastolle ja vokalistille lisätreeniä puhtaisiin lauluosuuksiin, niin eiköhän homma ala toimimaan halutulla tavalla.
03.11.2008, Olli Rinnekangas
http://www.myspace.com/cryofpain1 Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1288
Palaa »
Bookmark and Share