Quarter of Blind Anger
QBA
CD-R
3+
Quarter of Blind Anger tekee toisen tulemisensa. Muutama vuosi sitten Thoughts-debyytillään bändi tarjoili melodista jenkkimetalia. Uutuustuotoksella ei olla lähdetty merta edemmäksi kalaan, sillä tälläkin kertaa sävellyspursi seilailee samantyylisissä vesistöissä.

Edellistuotoksen ajoista kokoonpanon aikaansaannokset ovat päivittyneet hieman laadukkaampaan suuntaan. Soundimaailma on kokenut pienoisen kasvojenkohotuksen ja itse materiaaliin on loitsittu entistä enemmän tarttuvuutta. Edelleen hommassa riittää parannettavaa, sillä matalavireiset biisit eivät ole mitenkään mielenkiintoisia. Hetkittäin orkesteri onnistuu luomaan näppäriä riffejä ja mukaansatempaavia laulumelodioita, mutta muuten kokonaisuus ei jaksa kantaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Laulupuolella on monipuolisuutta, sillä vokaalilinjoja esitellään puhtaasta laulannasta huutolaulun kautta aina örinäosuuksiin saakka. Kokoonpano on parhaimmillaan melodisemman soitantonsa aikana, sillä orkesteri hallitsee tunnelmanluonnin perusteet moitteitta. Raskaissa mättöosuuksissakin on omat tähtihetkensä, mutta harvoin niiden aikana QBA onnistuu kuulostamaan aidosti vihaiselta. Edellisdemosta on otettu kukonaskelia oikeaan suuntaan, mutta pankin räjäyttämiseen tarvitaan vielä paljon vahvempia ja omaperäisempiä räjähteitä.
09.10.2008, Olli Rinnekangas
http://www.bandqba.com/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 971
Palaa »
Bookmark and Share