|
|
|
Turkulainen Autere on lähettänyt arvostelupyödälleni järjestyksessä neljännen demonäytteensä. Promopaketti on hieman tavallisuudesta poikkeava, sillä neljän uuden biisin lisäksi pakettiin on sullottu myös audiovisuaalista materiaalia yhden livebiisin, promovideon ja Seizuren valmistumista kuvaavan videopätkän verran.
Orkesterin edesottamuksissa kuuluu kaikuja aina melodisesta death-metalista göteborg-meininkiin saakka ja paikoitelleen homma kuorutetaan vielä melodisilla metalcore -vaikutteilla. Monenlaisista vaikutteista huolimatta paketti ei kerskaile omaperäisyydellään, sillä moni muukin orkesteri on lähiaikoina päätynyt samantyyliseen yhdistelyyn.
Autere ei häviä kuitenkaan laadussa pätkääkään heimoveljilleen, sillä iskuryhmä lyö tiskiin semmoisen määrän koukukkaita riffejä ja tarttuvia melodioita, että heikompia hirvittää. Vokaalipuolella luotetaan huutolaulun ja puhtaamman tulkinnan vuoropuheluun. Särmikkäämmät vokaaliosuudet ajavat paremmin asiansa, sillä puhtaat laulut kuulostavat muutamaa poikkeusta huolimatta harmittavan päälleliimatuilta.
Autereen valttikortiksi paljastuu kitkaton yhteensoittotaito, sillä kokoonpano saa hyvinkin teknispainotteiset biisinsä groovaamaan saumattomasti. Pientä persoonattomuuden peikkoa lukuunottamatta uutuustuotos esittelee hyvin potentiaalisen metalliporukan. |
|
|
13.09.2008, Olli Rinnekangas |
|
|
|
|
|
|
Palaa » |
|
|
|
|