|
|
|
Death Fuckin' Roll! on mitä osuvin nimi vuonna 2005 perustetun Ghoul Patrolin ensidemolle, jossa turpasaunassa vihdotaan neljän kipaleen voimin rokkaavan, mutta sitäkin raskastekoisemman death metalin muodossa. Mikä parasta, demon kovatasoinen anti yllätti heti alkusoitoista lähtien positiivisesti.
DFR ei nimestään huolimatta ole mitään huolimatonta löpsöilyä tai kahden pennin huumorimetallia, vaan reipastempoista ja intensiivistä death/thrash-paukutusta rock'n'roll-vivahteilla. Pääpaino kuuluu kuitenkin kuolonmetallinomaiselle raskaalle runnomiselle ja mikäpä siinä, kun biisimateriaali on tasaisen tiukkaa ja hyvin sorvattua loppuun asti. Tempovaihdokset kuuluvat myös olennaisena osana orkesterin musisointiin ja hyvä niin, ainakaan paukutus ei käy tasapaksuna kierrätyksenä.
Valmista jälkeä bändi on myös soundiensa puolesta. Laatu kelpaisi hyvin vaikka useammankin bändin kokopitkälle studiojulkaisulle, sen verran hyvää työtä on tehty niin kitaroiden, rumpujen kuin muidenkin osatekijöiden saralla. Myös äijämäisen vahva, mutta riittävän persoonallinen örinälaulu on hyvää työtä. Kaikkiaan Ghoul Patrol edustaa valmista jälkeä kaikin puolin, enkä näe äkkiseltään hyvää syytä miksei tämä tapaus löytyisi jonkin levylafkan katalogista hyvinkin pian. |
|
|
13.09.2008, Serpent |
|
|
|
|
|
|
Palaa » |
|
|
|
|