Howl, The
The Freak Has Born Again
MCD
4+
Torniosta tuleva The Howl ilahduttaa jälleen tinkimättömällä asenteellaan. Trion kokoisen heavyrykmentin The Freak Has Born Again -omakustanne on jo viides näyte kokoonpanon iskuvoimasta. Edellistuotosten tapaan uutuuslevytyksellä luotetaan suoraviivaisen metallimusiikin voimaan. Esikuvapuolella nousee Entombedin nimi esille useammankin biisin aikana, mutta vaikutteita on haalittu myös muiltakin suunnilta.

Edellistuotosten ajoista ei uutuuslevyllä suuremmin poiketa, sillä hienosäädöt näkyvät lähinnä soundipoliittisissa ratkaisuissa ja entistä groovaavampana yhteensoittona. Musikaalisesti bändillä ei ole tarvetta lähteä suuremmin kikkailemaan, sillä biisit pohjautuvat yksinkertaisin, mutta tehokkaisiin jyräriffeihin. Kitaristi-vokalisti Hannu Lindholmin huutolaulu palvelee kokonaisuutta loistavasti, sillä äänenkäytössä on havaittavissa aidontuntuista raivokkuutta. The Howl on malliesimerkki siitä, ettei aina tarvitse olla pioneeri alallaan, jos vain muuten paketti on täydellisesti kasassa.
30.06.2008, Olli Rinnekangas
Muita demoja Lisää »
Promo 2005  |  
http://www.the-howl.net/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1125
Palaa »
Bookmark and Share