|
|
|
Cubehead on keksinyt pätevän aikakoneen: viritetään kitarat sopivan matalalle ja suunnataan 90-luvun alkuun grunge-nimisen ilmiön alkulähteille. Nirvanaa tämä kuitenkaan ei ole vaan enemmänkin Alice In Chainsin ja Pearl Jamin tahtiin rokkaavaa groove-täytteistä ryskytystä, johon päivitystä tuovat eräät Downiin ja jopa Panteraankin kallellaan olevat puraisut – ei siis ihme, että näiltä kuutiopäiltä löytyy taustaa muun muassa Gandalfista.
Kuten nimien tiputtelusta voi huomata, Ignorance ei ole kaikkein omaperäisin kattaus, mutta jo näin uskollisesta taaksepäin katsomisesta ropisee tältä suunnalta uskaliaisuuspisteitä, jotka kasvavat korkoa napakan soiton ja ihan hyvien kitarariffien avulla. Pidemmällekin olisi kuitenkin voinut mennä: Incompletea maustavat kyllä intialaishenkiset kimuroinnit ja nimibiisi humisee hienosti Faith No Moren hengessä syntikoineen kaikkineen, mutta usein kekseliäisyys, jota vaikkapa Corrosion Of Conformity hyödynsi Deliverance-levyllään, loppuu bändiltä kesken. Myös paikoin jää odottamaan, että Cubehead ravistelisi tomua niskastaan rivakamman materiaalin kanssa.
Muutoin Ignorance on hyvälaatuista nostalgiatrippiä. Raskaus ja murina leimaavat nautittavasti kitarasoundia ja laulaja Jens Kirklandilla ovat alan laiskanoloiset, venyttelevät ja maalailevat maneerit kohdallaan, mutta ei onneksi ärsyttävällä tavalla. Monta vuotta tämä vuonna 2002 perustettu yhtye on kulkenut ja vieläkin petraamisen varaa riittää, mutta näillä perustuksilla oikeaan suuntaan ollaan ehdottomasti menossa.
|
|
|
07.02.2008, Antti Klemi |
|
|
|
|
|
|
Palaa » |
|
|
|
|