Black Tower
The Wheel of Ka
CD-R
3
Fantasiametallin ilosanomaa levittävä Black Tower on edennyt urallaan toiseen äänitteeseensä. Debyytistä The Wheel of Ka eroaa hieman monipuolisempina sävellyksinä ja soundimaailmakin on päivittynyt laadukkaampaan suuntaan. Orkesterilla on edelleen työsarkaa omaperäisyyden tavoittamisessa, sillä mm. Blind Guardian -vaikutteet ovat selvästi havaittavissa. Uutuustuotos koostuu toisistaan mukavalla tavalla erilaisista kappaleista, sillä avausviisun mahtailevasta tuplabassarimeiningistä siirrytään kakkosbiisin kaksijakoisen eeppisen rakenteen kautta päätösbiisin akustiseen fiilistelyyn perin luontevasti.

Vokaalipuolelta löytyy parannettavaa, sillä hetkittäin “korkealta ja kovaa” -osuuksissa liikutaan Antti Alangon äänialan ylälaidoilla ja se valitettavasti kuuluu tietynlaisena äänen luonnottomuutena. Vokalisti on selvästi parhaimmillaan hieman matalammalta laulaessaan, jolloin Alangon ominaissärö pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Black Tower erehtyy kakkosdemollaan hieman liikaa seilailemaan esikuviensa vanavedessä, sillä omaperäisyyttä materiaalista ei löydy etsimälläkään. Seuraavan demon sävellystyön aikaan kannattaisikin vaikuttajabändien levyt piilottaa mahdollisemman hankalaan paikkaan.
28.01.2008, Olli Rinnekangas
Muita demoja Lisää »
Building the Tower  |  
http://www.drifters-sanctuary.net/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1329
Palaa »
Bookmark and Share