W
Dark & Cold
EP
4+
Tampereella vaikuttava W on julkaissut Dark & Cold -EP:nsä piristämään pimeitä ja kylmiä talvi-iltoja. Viimeisin kosketukseni orkesterin edesottamuksiin on vuodelta 2005, jolloin ko. bändi julkaisi Limit omakustanteensa. Edellistuotoksen 80-lukuvaikutteisesta hardrockista on siirrytty muutaman askeleen verran metallisempaan suuntaan. Uutuusjulkaisu koostuu introsta ja neljästä biisistä. Dark & Coldin tyylisuunta ja äänimaisema on mukavan kokeellinen yhdistelmä metallia ja 80-luvun rokkimeininkiä.

Tuotoksen biisit tukevat toisiaan ja luovat EP:stä yhtenäisen kokonaisuuden. Edellistuotoksesta orkesteri on tiivistänyt linjaansa, sillä kymmenen biisin debyyttilevylle mahtui muutama tasapaksumpikin sävellys. Nyt täyteraidat on karsittu, sillä introkin on käytännössä alkusoitto seuraavaksi tulevalle DIYA-kappaleelle. Tuotoksen ainoaksi vajavaisuudeksi paljastuu vähäinen kuuntelukestävyys, sillä muutaman pyöräytyksen jälkeen sinkkumittaiset biisit ovat paljastaneet jo lähes kaikki pelikorttinsa.

Äänimaailmaltaan tuotos on modernin monipuolinen, ja tukee hyvin biisejä aina jyrämeiningistä herkimpiin tunnelmointeihin saakka. Koskettimilla on edelleen suuri ja monipuolinen rooli ja hyvä niin, sillä Valtteri Lahtiselta löytyy taitoa ja näkemystä luoda soittimestaan monipuolisia sävelkulkuja ja taustoja. Biiseissä on kokoajan läsnä kasarimeininki, mutta bändille ominaiseen tyyliin kokonaisuus on paketoitu tähän päivään sopivaksi. Dark & Cold on kaikin puolin tasokkaampi demo kuin ylimitastaan kärsivä debyyttiäänite. W:llä on hyvin pullat uunissa, sillä soundimaailma on tarvittavan omaperäinen ja mikä parasta, helposti tunnistettavissa.
24.01.2008, Olli Rinnekangas
http://www.w-rock.net/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1324
Palaa »
Bookmark and Share