Hatetrend
Borrowed Time
MCD

Pääkaupunkiseudulla vaikuttava Hatetrend on ennättänyt julkaista jo viidennen äänitteensä. Borrowed Time -minille se on loihtinut kaksi uutta kappaletta ja uudelleenlämmittänyt muutaman viisun vanhemmilta demoiltaan. Orkesteri ei ole vuosien saatossa liiemmin tyylisuuntaansa muutellut, joten vanhat ja uudet kappaleet kulkevat hyvin käsi kädessä tällä uutuusjulkaisulla.

Hatetrendin tapa yhdistellä erilaisia metallivaikutteita keskenään on ihailtava, sillä lopputulos kuulostaa vahvasti orkesterilta itseltään. Vaikutteita on havaittavissa thrash metalista asennemetalliin saakka. Melodiantaju on orkesterin yksi valttikorteista, sillä melodialinjoja osataan yhdistää raskaaseen soitantoon niin, ettei musiikin aggressiivisuus siitä kärsi. Vokalisti Markus Mutta esittäytyy tuotoksella monipuolisempana kuin koskaan, sillä tarpeen vaatiessa äänitaiteilija taipuu uskomattoman laaja-alaisiin laulusuorituksiin. Monipuolisuus on bändin toinen kulmakivi, sillä tuotoksen jokaisessa biisissä on omanlaisensa tunnelma.

Uutuusjulkaisu on koostettu johdonmukaisesti, sillä uusilla biiseillä ja vanhoilla jo hyviksi todetuilla kappaleilla luodaan kokonaisuus, jossa riittää pitkäksi aikaa pureksittavaa. Soundimaailmaltaan tuotos on hieman kotikutoisen kuuloinen, joten voin vain kuvitella kuinka suuriin mittasuhteisiin orkesterin edesottamukset nousisivat levytason soundein. Toivottavasti bändi saa joskus mahdolisuuden siihen, sillä kaikin puolin valmis paketti odottaa vain noutajaansa.
14.12.2007, Olli Rinnekangas
Muita demoja Lisää »
Abandoned  |  
http://www.hatetrend.com/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1249
Palaa »
Bookmark and Share