Laava
Alea Rasa
CD-R

Tässäpä omakustanne, joka ei päästä kuulijaa helpolla. Kaksi vuotta sitten perustettua helsinkiläisyhtyettä kun on vaikea lokeroida mihinkään valmiiseen kategoriaan. Harvemmin törmää stoner-bändiin, joka on valinnut kappaleidensa kieleksi suomen.

Suomenkieliset tekstit ovatkin yhtyeen vahvin puoli. Tekstit nimittäin pysäyttävät ja pakottavat kuuntelemaan. Ne tavoittavat maailmanlopun alkua enteilevissä kielikuvissaan nykyhetken kaoottisuuden osuvasti, kuten käy ilmi esim. kappaleissa Maailmanloppu ja Pornoa ja pomminteko-ohjeita.

On vaikea sanoa millaiselle yleisölle uppoaa stoner-bändi, jolla on Martti Syrjältä kuulostava solisti ja paljon sanottavaa. Allekirjoittaneen makuun omakustanteen soundipuoli kuulostaa ehkä jopa hivenen pidättyvältä, ikään kuin kaikkea voimaa olisi arasteltu käyttää. Lisää rosoisempaa otetta kitaroihin, basso jylläämään ja armotonta voimaa yhteissoittoon, niin johan lähtee! Tämä on kuitenkin vain yhden arvostelijan mielipide. Suomi ei tarvitse enää yhtäkään Kotiteollisuus-kopiota (jollainen Laava ei onneksi ole). Laava on oikeilla jäljillä. Tätä on hyvä jalostaa eteenpäin.
04.10.2006, Kalevi Heino
Muita demoja Lisää »
Jääkausi  |  
Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1615
Palaa »
Bookmark and Share