Cremated
Signs of Demise
CD-R
3
Cover-bändinä alunperin aloittanut, sittemmin omat uransa luovinut Cremated on Signs of Demise -demojulkaisullaan kaivanut vanhan koulukunnan death metalin viisaudet esiin kellareiden kätköstä ja syventynyt oppeihinsa esi-isiä kunnioittavalla tavalla.

Kolmen biisin demo tarjoaa kokonaiskestoltaan vartin verran perinteistä death metalia. Riffeistä löytyy sahauksen lisäksi kieroja koukkuja, sopivasti demppausta sekä tietysti sopivassa määrin riffien toistoa. Tempovaihtelu heiluu nopean ja keskitempoisen runttauksen välissä ja demo tuokin biiseillään mieleen 80- ja 90-lukujen lukuisat tusina-aktit. Tämän nauhoitteen sisältö nimittäin voisi olla kuin oppikirjan ohjeiden mukaan laadittua.

Oppikirjamaisuus on kuitenkin sikäli osunut omaan nilkkaan, että biiseistä puuttuu niin sanottu oma tatsi, eikä kappaleita muutenkaan ole saatu juuri death metalin teoriatasoa pidemmälle. Alan bändejä on selvästi kuunneltu huolella, mutta se todellinen koukutus on jäänyt tässä kohtaa uupumaan. Demon toisena miinuspuolena voisi sanoa välttävät soundit. Kitarat ja rummut kyllä sinänsä soivat ihan menettelevän selkeästi, mutta jollain tapaa miksaus on jäänyt häiritsevän pöriseväksi ja rupuiseksi. Myös laulajan örinä-rääkynä -laulutyylin vaihtelussa on vielä hiomisen varaa.

Cremated omaa hyvässä mielessä paljon sitä tuntua, mikä miellyttää korvaa varhaisen 90-luvun death metalissa, mutta samalla se toistaa samoja virheitä, joita kymmenet tusinabändit aikoinaan tekivät ja jäivät näin mielenkiintoisempien bändien varjoon. Lisää hiomista, tiukkuutta ja napakammat soundit, ja tästä tapauksesta voi vielä tulla jotain muistettavaakin.
18.09.2006, Serpent
Muita demoja Lisää »
Black Ash Depopulation  |  Cremated  |  
http://www.cremated.net/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1445
Palaa »
Bookmark and Share