Chainsaw Dismemberment
Chainsaw Dismemberment
CD-R

Vajaan parin vuoden ikäinen porilaisretkue Chainsaw Dismemberment tekee jo bändinsä nimen puolesta selväksi mistä on tässä genressä kyse. Yhden pisteen vihjeeksi voidaan mainita, että kolmentoista biisin demolla on pituutta yhteensä vain noin kahdeksantoista minuuttia.

Vaikutteensa lähinnä vanhemmasta grindcoresta ja death metalista noutava bändi menee juuri näiden kahden tyylisuunnan risteytyksessä, ja se tekee sen rumasti ja raskaasti. Vaikka molemmat vaikutelistalta löytyvätkin, on tällä Porin nelikolla kenties enemmän tekemistä Morticianin kuin Napalm Deathin kanssa. Kappaleet ovat paitsi lyhyitä, myös ytimekkäitä ja luonnollisesti nopeatempoisia, joskaan eivät täysverisiä paahdokkeja.

Mukaan on kuitenkin mahdutettu keskitempoisia osuuksia ja etenkin näissä kohdissa kuulostavat hieman 90-luvun Sunlight-soundille. Muutoin demo onkin paljosta velkaa brittiläiselle grindituotannolle. Soundeiltaan teos on murskaava ja rosoinen. Jälki ei ole ehkä puhtoisemman ja nykyaikaisemman grindauksen fanikunnan mieleen, mutta tämä bändi tuntuu tietävän mitä soundeiltaan hakee. Laulaja vetää mukavan vaihteikasta ulosantia ja ilmeisen nuoresta iästään huolimatta tyylitaju on tallella.

Ei CD mitään maita ja mantuja mullista, mutta se hoitaa hommansa kohtalaisen mukavasti ruumisvankkureissa kotiin. Ehkä levylle hieman tujummat soundit ja pientä viilailua biiseihin parin koukun kera, niin kyllähän tällaisen tahdissa iltapäivän jos toisenkin tappaisi. Ellei sitten jotain muutakin.
07.07.2006, Serpent
Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1838
Palaa »
Bookmark and Share