Reflecting Black
Songanglion
CD-R

Maantieteellisesti pääkaupunkiseudulta päin ponnistava Reflecting Black on varsin omanlaisensa yhtye. Bändiin vaikuttaneita ryhmiä voisi listata varmasti yhden A4:n verran fonttikoolla 12, mutta jonkinlaisen käsityksen hemmojen menosta saa kuvittelemalla Panteran, Emperorin ja Mike Pattonin samaan pimeään ja ahtaaseen studiohuoneeseen. Tylsemmin sanottuna viisi biisiä sisältävä Songanglion on siis Reflecting Blackin tutkielma aggressiivisesta ja melodisesta progemetallista. Löytyy kitarakikkaa, raivokasta ärinävoxia, kaoottisuuteen taipuvaa mättöä ja jopa pientä akustista maustetta - vieläpä hyvällä tyylitajulla suhteutettuna.

Omaksi suosikikseni on useiden kuuntelujen jäljiltä osoittautunut kaoottisen äärimetallin ja akustisen letkeilyn välissä heittelehtivä nimiraita, jonka tasolle muut biisit eivät nimenomaan kokonaisuuksina yllä. Toisena kohokohtana mainitsisin kuitenkin kakkosraita Mortality Raten, jolla yhtye kuulostaa parhaimmillaan pyöreään pehmustettuun huoneeseen viskatulta, kofeiiniyliannostetulta Arcturukselta. Tyylillinen liikehdintä on muissakin biiseissä piristävää, mutta paikoin rallit hajoavat aavistuksen verran tökkiviksi riffikasoiksi. Onneksi itse riffit ovat pääosin toimivia, joskin sovituksiin tulisi vastedes kiinnittää huomattavasti enemmän huomiota. Mm. Pyroincarnationin tyylinen kappale saattaisi kaivata yhden tai pari hitaampaa riffiä niiden nopeampien ja teknisten tasapainoksi. Nytkin lähtee, mutta pari suoraviivaisempaa mosh-riffiä ripoteltuna sinne tänne niin seos olisi vielä tulenarempi.

Kautta levyn äärimmäisen positiivisena huokuva soittointo lyö välillä yliyrittämisen puolelle, minkä vuoksi dynamiikan kanssa on vähän niin ja näin. Toimivan soittopuolen ja selkeän sävellyspotentiaalin toivoisi tulevaisuudessa aineellistuvan vielä tämänkertaista iskevämmillä soundeilla. Songanglion tekee joka tapauksessa selväksi, että hemmoilla on käsissään kirjaimellisesti kaikki valtit merkittäviin crossover-metallitekoihin, kun vain malttia, kärsivällisyyttä ja aikaa uhrataan tarpeeksi.
24.01.2006, Antti Korpinen
http://www.mikseri.net/artists/?id=38268 Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1974
Palaa »
Bookmark and Share